Kotkanpesä. Kuvituskuva Suomesta.
"Väyläviraston tuore hankearviointi Seinäjoki–Kaskinen-radan peruskorjauksesta antaa virheellisen tilanne- ja tulevaisuudenkuvan", arvostelevat Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan kauppakamarit.
Vuosien aikana Didion kirjoitti sekä fiktiota, elokuvakäsikirjoituksia ja näytelmän ja toimi myös journalistina. Hänen tekstejään on kutsuttu uraauurtaviksi.
Lukijalle oli drive-in koronatestiin jonottamisen jälkeen tullut postissa 18 euron pysäköintimaksu.
Vimpelissä menestystä niittänyt Teemu Isoketo ihmettelee, miksi jatkosopimusta ei irronnut.
Harry ja Meghan lapsineen viettävät joulun Yhdysvalloissa.
Joulua voi viettää halutessaan somessa, bileissä tai vaikka äänekkäiden videopelien äärellä.
Hälytyksen aiheutti vesihöyry, mutta samalla katolta löytyi yksi kytevä paikka, pelastuslaitos kertoo Twitterissä.
Kristian Vesalainen on tehnyt tällä kaudella 26 NHL-ottelussa kaksi maalia.
Suomalaissiirtolaisten rakennuttama talo tuhoutui tulipalossa Kanadassa.
Harvestereita ja muitakin työkoneita pidempään välittäneelle pietarsaarelaiselle Markus Holmille vanhentuneiden mittaohjauslaitteiden ongelmat ovat tulleet tutuiksi. Hän ratkaisi ongelman kehittämällä Logmit-ohjausjärjestelmän.
Prinsessa Madeleine viettää joulun Ruotsissa.
HS:n interaktiivisella grafiikalla voit itse vertailla tehohoito- ja sairaalapotilaiden määriä valitsemissasi maissa.
Kari Vahaniityn auton takaosassa kulkee aina mukana työkaluja.
Kissaa kannattaa pitää silmällä joulukuusen lähettyvillä, jottei vaaranpaikkoja synny.
Floridalainen golfikoni on pelannut samalla kentällä yli 80 vuotta.
Seurakunnat auttavat vähäosaisia ympäri Suomen. Maaseudulla ruokakassi saattaa saapua kotiovelle, kun taas Helsingissä jonotellaan. Kirkon keskusteluapu on auki koko joulun ajan.
”Joulu on tilaisuus levätä, ojentaa auttava käsi, muistella mennyttä ja miettiä tulevaa. Yhdessä selviämme mistä tahansa”, sanoo Marin joulutervehdyksessään.
Tältä näytti Seinäjoella iltapäivän joululiikenteessä.
Jokerit voitti Dinamo Minskin jatkoajalla 2–1 keskiviikkona.
Annalena Baerbock lupasi maansa pyrkivän myös edistämään etenkin naisten ja tyttöjen evakuointia maasta.
Ampuja ampui asunnon oven läpi haulikolla ja murtautui sisään surmatakseen vanhan ystävänsä 20 euron bensarahasta lähteneen kiistan päätteeksi.
Sanna Marin viettää joulun läheistensä kanssa. Kuva on vuodelta 2020.
Koronaviruksen pikatestien valtaisa kysyntä joulun alla erityisesti Uudellamaalla on ylittänyt vähittäismyyjien odotukset.
Frederic Vasseur piti työskentelystä Kimi Räikkösen kanssa. Vasseur ilmoitti syksyllä tarjonneensa Jäämiehelle neuvonantajan paikkaa tallissa.