Kimmo Nuotion mielestä hovioikeuden ratkaisusta ei voi vetää suuria johtopäätöksiä tulevasta tuomiosta.
Analyysi: Jokainen pääministeri voi muokata tehtävää näköisekseen, mutta mitä rajummin instituutiota ravistaa, sitä suuremmaksi kasvaa riski ä…
Pääministeri Sanna Marin kertoo ateriaetuaan koskevia laillisuuskanteluja tutkivalle apulaisoikeuskanslerin sijaiselle, että hän on toiminut virkamiesten antamien ohjeiden mukaan.
Brad Lambert on petrannut peliään JYP-paidassa.
Savonia-palkinto on arvoltaan 12 000 euroa.
Joshua Kimmich voi pelata seuraavat pelinsä vasta ensi vuonna.
Turkki ilmoitti perjantaina käytävistä rauhanneuvotteluista, joissa on mukana kuusi maata.
Eduskunnan kyselytunti järjestetään jälleen torstaina.
Rölli-kissan omistaja joutui sairaalaan marraskuun lopussa. Koivukylän kotihoidon tiimi kävi ruokkimassa yksin jäänyttä kissaa viikon ajan ennen kuin yksi työntekijöistä päätti tarjota kissalle uuden kodin.
FuelEU Maritime -asetus ja päästökaupan laajennus nostaisivat viennin kustannuksia sadoilla miljoonilla euroilla.
Esitutkinnassa rikosnimikkeitä ovat työturvallisuusrikos ja vammantuottamus.
Joensuun Käpykankaalla sattui marraskuun lopulla vakava tulipalo.
Murdochin mediaimperiumia on syytetty muun muassa ilmastonmuutoksen kiistämisestä. Senaatin valiokunta jakautui kahtia sen suhteen, mitä median keskittymiselle pitäisi tehdä.
Ranska ei aio liittyä boikotista kertoneiden maiden rintamaan.
Sijoitussovellus Robinhood listautui pörssiin kesällä tarjoamalla poikkeuksellisen suurta määrää osakkeistaan yksityissijoittajille.
Kadonneella miehellä on ollut mukanaan tumma reppu.
Antti Holma kertoo seuranneensa tarkasti edeltäjänsä Jaajo Linnanmaan esiintymistä Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa.
Yhtiöt tarjoutuvat myymään Konecranesin trukkiliiketoiminnan ja Cargotecin automaatioratkaisujen yksikön.
Versowoodin hallituksen jäsen salasi pääomatuloja Sveitsistä ja korkotuloja Suomesta, mutta selvisi ehdollisella rangaistuksella.
Kartanoon avataan kauppa ja ravintola jo keväällä.
Kimi Räikkönen ja Antonio Giovinazzi kävivät ajelulla.
Tartuntaa epäilevän tuplarokotetun on syytä pyöritellä kotitestitikkua nenässään hartaudella, sillä virusta on limakalvoilla vähemmän.
Riippumattomat ja vapaat tiedotusvälineet kuuluvat demokratian ja vapauden edellytyksiin.
Iltalehti on panostanut journalistisiin prosesseihin ja luotettavuuteen.