Kesti yhteensä kaksi tuntia, että kaikki kolme hevosta oli saatu kuorma-autosta päivänvaloon.
Suomi juhlii voittoa Tshekki-pelin jälkeen.
Jukka Raitalalla piti kiirettä Arsenal-pelaaja Sead Kolasinacin kanssa.
Mielenosoitukset vastustavat lokakuussa tehtyä sotilasvallankaappausta. Vallassa olevat sotilaat ovat kohdistaneet sortotoimia myös muita mediataloja vastaan.
Ryan Reynolds kertoo tuoreessa haastattelussa, että läsnäolo lasten arjessa on hänelle hyvin tärkeää.
"Luontopohjaisten ratkaisujen rooli ei ainakaan vähene EU:n sisäisessä päätöksenteossa", toteaa MTK:n energia- ja ilmastoasiantuntija Anssi Kainulainen.
Dorothea Wierer kävi treenileirillä Ruotsissa.
Epätavallinen murhaaja on kuvitteellinen tulkinta siitä, miten todennäköiseksi Palme-murhaajaksi nimetty Skandia-mies väitti nähneensä pääministerin murhan ja onnistui välttämään kiinni jäämisen itse teosta.
Glasgow’n ilmastokokous onnistui lähettämään yksityiselle sektorille viestin, että vihreän siirtymän vauhti kiihtyy.
Bosnia ja Hertsegovina menetti lauantaina mahdollisuutensa päästä MM-kisoihin.
Raitala taklasi Kolašinacia lauantain karsintaottelussa ja sai punaisen kortin rikkeestään.
Oloksella kisattiin sunnuntaina vapaalla hiihtotavalla.
Vaippa- ja kuukautissuojamarkkinat ovat kokeneet tällä vuosituhannella mullistuksen.
Ajokorttilakiin valmisteilla oleva muutos lopettaisi 17-vuotiaiden ajokortin poikkeusluvan hakemukset. He saisivat vastedes vanhempien luvalla suorittaa ajokortin jo 17-vuotiaina.
Kerttu Niskasen paluu yli yhdeksän kuukauden tauolta teki vaikutuksen Iltalehden asiantuntijaan Reijo Jylhään. Arkistokuva.
Glasgow'n ilmastohuippukokouksen lopputulema jäi toivottua vaisummaksi, arvioi Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen STT:lle.
Orava sai loimen tilalle tyynyn. Lappeenrannassa asuva Janita yhytti karvaisen varkaan itse teossa, kun orava oli loimen kimpussa. Kurre repi loimen sisällä olevaa vanua pesätarvikkeiksi. Janitan kaksi hevosta asuvat vuokratallilla. Antti-hevosen loimi oli kotipihalla tuulettumassa.
Hajnowkan sairaalassa itäisessä Puolassa on hoidettu metsässä kylmettyneitä siirtolaisia ja turvapaikanhakijoita.
Kuningatar Elisabet jatkaa lepäämistä Windsorin linnassa.
Lewis Hamilton oli sprinttikisan jälkeen mielissään.
Polvijärveläinen emolehmätila investoi 2019 tuotantotilojen laajennukseen. Hanke suunniteltiin tarkasti etukäteen ja kannattavuudesta pidettiin kiinni. Eläinpaikat saatiin täyteen samana vuonna.
Lääkkeitä aletaan antaa todennäköisesti vain ihmisille, joilla on suuri riski saada vakava koronatauti.
Jarkko Mandelinin koreografioiden erityinen vahvuus on kekseliäässä ja akrobaattisessa parityöskentelyssä.
Iivo Niskanen on iskussa kaksi viikkoa ennen maailmancupin alkua. Arkistokuva viime kaudelta.