Vihreät verottaisi kaivosyhtiöitä tuotannon perusteella.
Aurora Botnia vihittiin käyttöön 25. elokuuta. Kuva vihkimispäivältä.
Rajoitusten taustalla on huoli verkkopelien kielteisestä vaikutuksesta alaikäisiin. Myös peliyhtiöihin tehtävien tarkastusten määrä lisääntyy, jotta viranomaiset voivat olla varmoja, että rajoituksia noudatetaan.
Katusuunnitelmaluonnoksen mukaan sillalta voisi pohjoisesta tullessa kääntyä Siltavuorenrantaan. Asukkaita huolestuttaa, että se lisäisi liikennettä ja melua.
Kansliapäällikkö Varhilan mukaan koronapassin hyödyntämistä tapahtumien avaamisessa arvioidaan, osa hallituspuolueista ei jäisi odottamaan passia. Sosiaali- ja terveysministeriöstä ei luvata nopeaa helpotusta tapahtumien järjestämistä koskeviin koronarajoituksiin. Hallituspuolueet hakevat tällä viikolla yhteistä näkemystä muun muassa siitä, voidaanko kahden metrin turvaväleistä tapahtumissa luopua ennen koronapassin käyttöönottoa. Etenkin tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.) on julkisuudessa... Читать дальше...
Omistajien tukirahoitus takaa seuran talouden Jokerien kahdeksannella KHL-kaudella.
Lauri Markkanen keskittyy tulevaan.
Viime keväänä perusopetuksen päättäneistä oppivelvollisista 98 prosenttia on tähän mennessä saanut opiskelupaikan. Vastuu paikatta jääneistä nuorista siirtyy nyt perusopetuksen järjestäjiltä nuorten asuinkunnille.
Viron parlamentti äänestää presidentistä huomenna tiistaina.
Kahden miljardin euron suurhankkeessa Puolustusvoimat aikoo ostaa muun muassa satoja panssaroituja miehistönkuljetusvaunuja.
Tuottaja Jaakko Salovaara on ollut tekemässä kansainvälisiä hittejä ja useita kotimaisia menestyskappaleita, mutta enimmäkseen hän on pysytellyt taka-alalla. Nyt hän haluaa ulkomaisille festarilavoille omana itsenään.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Berger debytoi Liigassa TPS:n paidassa kaudella 2014–2015.
Prinssi Philipistä on juuri ilmestynyt elämäkerta.
Käräjäoikeuden mukaan hakaristilippu ei ole Suomessa kielletty. Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen ilmoitti heti haluavansa asiasta hovioikeuden arvion.
Hakaristilippuja kannettiin näyttävästi mielenosoituskulkueen kärjessä vuoden 2018 itsenäisyyspäivänä Helsingissä.
Epäilty tekijä poistui parkkihallista hieman ennen kello kuutta sunnuntai-iltana.
Mielenosoitus sujui poliisin mukaan rauhallisesti, mutta siitä kirjattiin rikosilmoitus nimikkeellä julkisrauhan rikkominen.
Helsingin keskuspuistoon luvattiin 2020 uudet opasteet reilulla miljoonalla, mutta mikään ei ole muuttunut.
Martin Berger lopettaa uransa.
Huuhkajat kohtaa keskiviikkona Walesin ja lauantaina Kazakstanin.
Helsingin Sanomat tekee juttua taloyhtiöiden uima-altaista. Kerro alla olevassa kyselyssä, millainen merkitys saunaosaston altaalla on sinulle.
Hus toivoo, että ensimmäisenä kolmannen rokotteen saisivat sote-henkilökunnan lisäksi yli 80 -vuotiaat, hoivakotien iäkkäät asukkaat ja vakavan taudin riskiryhmäläiset.