Tuhannet ihmiset ovat lentäneet Kabulista Saksassa sijaitsevaan sotilastukikohtaan. HS:n tapaamien afgaanien joukossa sekoittuvat huoli ja helpotus.
Valioliiga ja La Liga ilmoittivat tiistaina, että ne tukevat seurojen päätöstä estää pelaajiaan matkustamasta maihin, joista paluu johtaa karanteeniin.
Maailmanlaajuisesti elintarvikealan rikoksia tehdään 30 miljardin euron arvosta, josta noin kolmannes Euroopassa.
Pyynikintorilla ratikan vaihteesta lähtevä klonklotus on kantautunut asuntoihin. Raitiovaunuihin tehdyillä muutoksilla yritetään vähentää vaunujen kirskuntaa kaarteissa.
Karsinnaksi lasketaan Timanttiliigan kilpailun ensimmäiset kolme kierrosta.
MTK Hämeen alueella arvioidaan kyselyn pohjalta, että vasta vajaat puolet viljasadosta on turvassa sateelta.
Junassa matkustanut Ville lähetti Iltalehdelle kuvan tapahtuneen jälkeen asemalle saapuneesta poliisipartiosta.
Elätkö köyhyydessä, vaikka paiskit töitä? Helsingin Sanomat tekee juttua työssäkäyvistä pienituloisista, joilla tulot eivät riitä kattamaan menoja.
Valtteri Bottaksen sopimuskuviot ovat vielä auki.
Ympäristöhaasteiden joukossa Itämeren suojelu on siitä miellyttävä hanke, että jokainen voi tehdä osansa – ja myös nauttia tekojensa seurauksista.
Viranomaiset väittävät veden olevan käsittelyn myötä turvallista, mutta Japanin naapurimaat ovat ilmaisseet huolensa hankkeesta ja paikalliset kalastajat vastustavat sitä jyrkästi.
Viranomaisten mukaan oireita saaneet henkilöt eivät työskennelleet varapresidentin tai Valkoisen talon palveluksessa.
Uuden työryhmän tehtävänä on koota tietoa pitkittyneestä koronataudista ja arvioida muun muassa sen hoidon organisoimista Suomessa.
Pohjois-Karjalassa poikkeusluvista on tällä hetkellä käytetty 93.
Selvitystyö perustuu hallitusohjelman kirjauksiin.
Kanen sopimus Tottenhamin kanssa ulottuu kesään 2024.
Kokeilussa mukana olevissa Helsingissä ja Vantaalla ei ole saatu esiopettajia kaikkiin esiopetusryhmiin.
Williams kertoi kuntouttavansa takareisivammaa edelleen.
Kimi Räikkönen ei Alfa Romeolla ole mukana taistelemassa MM-tittelistä, mutta yhden komean kuskipalkinnon hän voi silti voittaa.
Menestyskirjailija Jens Lapiduksen uusin kirja kertoo Ruotsista, jossa kansankoti ei kuulu enää kaikille. Tukholma-dystopian rakennusaineena toimii Tanskan määritelmä getoista, joita koskevat eri säännöt.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.