HS:n toimittajat Noona Bäckgren ja Elina Kervinen vetävät kiinnostavimpiin vaalipuheenaiheisiin keskittyvää Vaaliraporttia.
Intian pahentunut koronatilanne johtuu osin maassa liikkuvasta koronavirusvariantista, jota on tavattu Suomessakin. Vietnamin variantti vaikuttaa maan terveysviranomaisten mukaan olevan yhdistelmä Intian ja Britannian muunnosta.
Antti Rinne julkaisi kantaa ottavan päivityksen sosiaalisessa mediassa varhain lauantaiaamuna.
Sasha Johnson on yksi Britannian tunnetuimpia Black Lives Matter -liikkeen aktivisteja.
Kuljetuksessa selvisi hengissä noin 80 makakia, jotka ovat tällä hetkellä hoidettavana lähelle perustetussa kenttäeläinsairaalassa.
Isä verotti pojan korvaustilin tyhjäksi lukuisin pikkunostoin.
Olli Ojanaho ja Lotta Karhola keskimatkan voittajat.
Paluujaksosta poistettiin muun muassa Lady Gagan ja Justin Bieberin esiintymiset.
Osa MTK:n opistolta myytävistä tavaroista huudettiin erittäin hyvään hintaan, mutta osa jäi myymättä.
Maan hallitus kertoi aiemmin lauantaina, että Nyamuragira-tulivuorella olisi tapahtunut pieni purkaus
Julia Valtasella oli välinehaasteita lauantaina Vantaalla.
Riyad Mahrez (vas.) yrittää riistää pallon N’Golo Kantélta.
Asiantuntijan mukaan virusmuunnokset vähentävät ensimmäisen rokotteen tehoa, mutta kaksi rokoteannosta suojaa kaikilta tunnetuilta muunnoksilta.
Kamloops Indian Residential School -niminen sisäoppilaitos sijaitsee lähellä Kamloopsin kaupunkia Brittiläisessä Kolumbiassa Länsi-Kanadassa.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvista viharikoksista halutaan rangaista entistä ankarammin.
Yksinäisyydellä on selvä yhteys esimerkiksi masennukseen ja syrjäytymiseen.
Lassi Etelätalo voitti Vantaan keihäskisan lauantaina tuloksella 81,10.
Vierumäen joukkohauta sijaitsi Versowoodin tehdasalueella Päijät-Hämeessä.
Pääsyyllinen taantumiseen ei ole metsästys, mutta sitten tulee se kuuluisa mutta.
Brittiläisen ja intialaisen viruksen yhdistelmä leviää erittäin herkästi ilmateitse, kertoo maan valtiollinen media.
Aalto-yliopiston muotiopiskelijoiden lopputyömallistot näyttävät, että korkeatasoinen suunnittelu, tekninen lahjakkuus ja taiteellinen ajattelu ovat heidän vahvuuksiaan myös pandemian jälkeisessä maailmassa.
Leijonilla jäljellä vielä kaksi alkusarjaottelua Saksa-pelin jälkeen.