Viranomaiset eivät ole hyväksyneet paikallisten valmistuslaitteiden käyttöä, joten kahden yrityksen happipulloralli rekoilla jatkuu.
6.4.2021 mennessä Suomessa oli ensimmäisen koronarokoteannoksen saanut 972 371 ja toisen annoksen 89 198 henkilöä.
Onnibus kertoo sekä lopettavansa että vähentävänsä vuoroja määräajaksi.
Salon Vilpas voitti jo kolmannen kerran Seagullsin.
Onko pääministeri Sanna Marin (sd) vihdoin se pääministeri, jonka hallitus vie sote-uudistuksen maaliin?
Ilta ei epäröi nopeasti edennyttä parisuhdettaan.
Helsingin hovioikeus päätti ”kokonaisuutta punnittuaan” vapauttaa murhaajan.
Presidentti Recep Tayyip Erdoğan osoitti EU-komission puheenjohtajalle Ursula von der Leyenille tämän paikan Turkin kovassa pelissä. Erdoğanin kanssa on pakko tulla toimeen, mutta EU:nkin kärsivällisyydellä pitää olla rajansa.
Onko kuvassa anjovis vai sardelli, kun nimi on englanniksi anchovy? Sardellipa hyvinkin.
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta näytti vihreää valoa sulun jälkeisille ravintolarajoituksille. Se edellyttää hallitukselta ravintolatyyppien erottelua ja tarvittaessa maakuntatasoa tarkkarajaisempaa tarkastelua.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ei kannata suosituksen muuttamista koskemaan nuorempia ikäryhmiä, lasten infektiolääkäri Otto Helve kertoo. Kansallinen maskisuositus koskee 12 vuotta täyttäneitä.
Usein raajojen puutumiseen on arkinen selitys, mutta joskus vaiva voi myös kertoa sairaudesta, kertoo sisätautilääkäri Jorma Lahtela Tampereen yliopistollisesta sairaalasta.
Jordaniassa kuningas Abdullahin velipuoli, prinssi Hamzah kritisoi hallintoa. Hänen väitetään vehkeilleen ulkomaalaisten tahojen kanssa.
Satukirjoissa pelkoja voi kohdata turvallisesti, mutta kaikki kirjat eivät sovi kaikille.
Bryson DeChambeau, 27, on tehnyt viime vuosina golfpallon lyömisestä laboratoriotyötä.
Yritysten verotuksen kiristämisellä on tarkoitus maksaa iso infrastruktuuripaketti.
Fresno Grizzlies järjesti kohtalokkaan syöntikilpailun.
Ainakin Oman, Jordania ja Kiina ovat jo kieltäneet keskustelusovelluksen. Uutuudenviehätys saa ihmiset varomattomiksi, arvioi tutkija.
Green future of Satakunta -hanke kokoaa toimijat yhteiseen kehitystyöhön.
Nopeasti muuttuvassa koronavirustilanteessa on välillä vaikea muistaa, mitkä rajoitukset ja suositukset ovat voimassa juuri nyt. Mikä siis pätee kouluissa? Entä harrastuksissa, ravintoloissa tai kokoontumisissa?
Von der Leyen jätettiin seisomaan hämmentyneenä EU-johtajien tavatessa Turkin presidentin.
Tuomaristo ratkaisee kilpailun kohtalon kesäkuussa.
Erotuomari sai nimikirjoituksen Haalandilta pelaajatunnelissa.