Janssonin virkakausi alkaa helmikuussa ja jatkuu 31.1.2026 asti.
Kuin kohtalon ivaa on, että Pelicans ei yleisörajoitusten takia hyödy Ryan Laschin vetovoimasta lippuluukuilla.
Ruotsissa käydään vilkasta Nato-keskustelua, mutta sen syyt ovat enemmän sisä- kuin turvallisuuspolitiikassa. Keskustelua pitää joka tapauksessa seurata, sillä Suomen on vaikea pitää Natoa koskevia ratkaisuja vain omissa käsissään
Tiina ja Sinikka Nopola kuuluvat Suomen tunnetuimpiin ja rakastetuimpiin kirjailijoihin.
Poliisi etsi Niina Syrjäläistä ja hänen kuvassa olevaa autoaan pari päivää.
Pop-tähti Lady Gaga esittää The Star Spangled Banner -kappaleen virkaanastujaisissa 20. tammikuuta, kertoo Variety.
”Olemme kuitenkin Uudellamaalla edelleen leviämisvaiheessa ja nopeasti leviävä muuntunut virus eivät puolla rajoitusten lieventämistä”, Husin Markku Mäkijärvi sanoo.
Vasemmistoliiton ehdokaslista uudistuvat. Puoluesihteeri toivoo kuitenkin, että myös mahdollisimman moni konkari asettuu ehdolle uusien ehdokkaiden rinnalle. Vasemmistoliiton puoluesihteeri Mikko Koikkalainen muistuttaa puolueväkeä siitä, että juuri nyt on tärkeää panostaa kuntavaalien ehdokasasetteluun. Vaaleihin on vajaat sata päivää. – Nyt käydään kovin kisa ehdokkaista, hän sanoo. Vasemmistoliiton ehdokashankinta on samalla tasolla kuin viime kuntavaaleissa vastaavana ajankohtana. – On kuitenkin...
Wolt-kuski Kasperi Korhonen kuljetti ruokaa hiihtäen Helsingin keskustassa maanantaina. Näky sai ohikulkijatkin riemastumaan.
Kari Väänäsellä on takanaan raskas vuosi.
Muun muassa Keskipohjanmaata julkaiseva KPK Yhtiöt kasvaa kaupan myötä Suomen toiseksi suurimmaksi paikallismediataloksi.
Tänään kerrottiin Sinikka Nopolan kuolemasta. MT julkaisee uudelleen sisarusten haastattelun joulukuulta 2012.
Järjestelmä otetaan käyttöön väestön rokotusajanvarauksiin tammikuun lopussa, kun ikääntyneiden ja riskiryhmien rokotukset alkavat
Osastojohtaja Ruotsin kansanterveyslaitoksella Karin Tegmark Wisell puhui tiedotustilaisuudessa torstaina.
Hallitus käsittelee julkisten harrastustilojen avaamista jälleen ensi viikolla.