Jotkut kokevat saavansa makean himon haltuun paastoamalla, ja monet tavoittelevat paastolla kevyempää ja vähemmän turvonnutta oloa. Asiantuntijan mukaan paastossa tavoiteltu hyöty saavutettaisiin muuttamalla ruokailutottumuksia.
Suomessa rokotetaan ensiksi terveydenhoitohenkilökuntaa.
Poikkeusolot aiheuttivat myyntipiikin pakastetuotteisiin.
Norwichin peräkkäisten voittojen sarja katkesi Watfordissa.
Normaalisti Tallinnassa olisi suomalaisia ruuhkaksi asti joulun ja uudenvuoden välipäivinä.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Emilio Vitolo Jr ja Katie Holmes löysivät toisensa koronavuonna.
Tukipaketti on sidottu liittovaltion ensi vuoden budjettiin. Liittovaltion virastot sulkeutuvat tiistaina, jos presidentti pysyy päätöksessään.
Pompejissa on tehty jälleen merkittävä arkeologinen löytö.
Paikan päältä löytyi myös muun muassa jäänteitä ruokakojussa tarjotuista ruoka-aineksista.
Herkkukorien hyvä menekki sai jopa palkkaamaan lisäväkeä.
Muiden sairaanhoitopiirien osalta aloitetaan rokotukset viimeistään maanantaina. Kuvituskuva.
Madonna tunnetaan muuttuvasta tyylistään. Viime aikoina fanit ovat ihmetelleet myös muutoksia kasvoissa.
Tuula Juseliuksella ei ole autoa. Kauppareissut hän hoitaa sähköpyörällä.
100 vuotta sitten syntyneen kirjailijan sotilaita pidettiin alkuun liian hyvinä sotimaan. Linnan kuolemaa vuonna SK muisteli jo 12-sivuisella …
Vain pari vuotta ennen illan elokuvan tapahtuma-aikaa Agatha oli kadonnut omasta tahdostaan 11 vuorokaudeksi, mistä oli seurannut suuri kohu. Taustalla oli aviokriisi.
Kuluvan talven pakkasennätys syntyi myöhään tapaninpäivän iltana.
Rautalammilta lähtenyt konttiravintolayritys tarjoaa yllättäviä makuyhdistelmiä suomalaisista raaka-aineista.
Kommentti: Päätyöni sairaanhoitajana on Petteri Pietikäisen kirjassaan kuvaaman ”Piirin” 1920-luvulta peräisin olevan kivilinnan sisällä. Perinteikäs paikka on sulkenut sisälleen paljon ahdistusta ja kärsimystä. Nykyään kovin moni asia on kuitenkin paremmin kuin ennen. Esimerkiksi ensimmäisten psykoosilääkkeiden käyttöön oton myötä kerrotaan ”Piirinkin” osastojen huudon, itkun ja raivon vaienneen kuin leikaten. Vaikka kuvauksessa lienee värikynää mukana, voidaan mielenterveyden...
Terapiatakuuvaatimuksen aikana on hyvä muistaa, että Yrjö Kulovesi oli 1930-luvulla Suomen ensimmäinen psykoanalyytikko, eikä maamme mielisairaaloissa varmasti ollut nykymuotoisia keskusteluterapioita. Kipeille sieluille tarjottiin sokkeja ja työtä. Eräs Kuloveden oppi-isistä oli sveitsiläinen psykiatri C.G. Jung. Hän oli Oulun yliopiston tieteiden ja aatteiden historian professori Petteri Pietikäisen innoittaja mielenterveyden historian tutkimisessa väitöskirjaksi asti. – Sittemmin pidin Helsingin... Читать дальше...