Britannian sisäministeri Priti Patelin mukaan hän ei ole koskaan halunnut loukata ketään.
Lewis Hamilton on ajanut tälläkin kaudella F1-sarjan ylivoimaisesti parasta autoa.
Rafferty Law on perinyt isänsä piirteet.
Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola purnasi viimeisen minuutin vihellyksestä.
IFK:n hyvä vaihe katkesi kiekkoliigassa ja joukkue hävisi kotikentällään.
Kokkolaan osui iso uhkapelivoitto.
Levin kisan voittajalle annetaan lahjaksi poro. Viikonlopun ylivoimaisen tähden Mikaela Shiffrinin seuraavan voittoporon nimi tulee olemaan Copper.
Emmi Pesosen esikoisromaani Maailman kaunein sana kertoo, miltä tuntuu päätyä yllättäen äitipuoleksi neljälle alaikäiselle.
Ihmiset jonottivat koronatestiin Helsingin Meilahdessa syyskuussa. Tuolloin pääkaupunkiseutu oli vielä koronaepidemian kiihtymisvaiheessa.
Stig kutsui kanssaan lavalle Yonan. Kaksikko esitti riipaisevan kappaleen yhdessä.
Kylmän ja kuuman ilmamassan törmäys lumimyrskyssä aiheutti laajoja tuhoja.
Auton tupakansytytintä ei välttämättä kannata käyttää puhelimen lataamiseen.
Hankasalmen MTK-väki päätti yhdistää kouluvierailuun MTK:n valtakunnallisen, kasiluokkalaisille räätälöidyn Kokkaa kotimaista -ruokakasvatusmallin.
Viron opetusministeri Mailis Reps eroaa tehtävästään. Kuva hänestä otettu vuonna 2016.
Tuetusta reitistä järjestettiin kilpailutus, jonka voittivat Tallink Grupp ja Viking Line.
Omar Craddock Rooman timanttiliigan kilpailussa vuonna 2019
Kauppakeskukset tunnetaan nuorison hengailupaikkoina. Kuvituskuva.
Mikromuovia löytyi myös vuoren puroista, mutta niissä pitoisuudet olivat pienempiä kuin lumessa.
Trumpin kampanjan otaksutaan maanittelevan osavaltioiden republikaaneja vaikuttamaan presidentin valitsijamiesten valintaan vaalituloksen vastaisesti.
Perhe- ja perhepalveluministeri Krista Kiuru (sd) on tyytyväinen Uudenmaan tuoreisiin koronarajoitustoimiin, mutta näkee asiassa vielä parannettavaa.
Craig Golias jakoi hauskan kuvan Instagramissa.
Gordon Ramsay muisti lämpimästi edesmennyttä MasterChef Junior -kilpailija Ben Watkinsia.
Mikä edes on yleisötilaisuus? Avilla on asiasta linjaukset valmiina.
Petri Pihlajaniemi tunnetaan yrittäjänä, joka osaa yllättää. Nyt kiinnostaa, mitä hän aikoo tehdä käytöstä poistuneella voimalaitosalueella Kristiinankaupungissa.