Joel Pohjanpalo paukutti HSV:lle maaleja alkukesästä.
Krista Kiuru kertoo hallituksen koronatoimintasuunnitelmasta.
Katkon aikana Nordean tai OP:n korteilla ei voi nostaa käteistä. Myös verkko- ja mobiilipankit ovat pois käytöstä katkon ajan.
Pakankylän koulun kenttä otettiin käyttöön elokuun lopulla. Uusi kenttä meni pian käyttökelvottomaksi, kun siihen oltiin käyty ajamassa syviä uria.
Daniel Prude juoksenteli kadulla alastomana, kun poliisi tuli rauhoittelemaan häntä kohtalokkain seurauksin.
Sote-lakiesitysten lausuntokierros päättyy syyskuun lopussa. Suomen Yrittäjien mukaan esitys sysää yritykset syrjään sote-palveluista.
Pakotteiden syy on Haagin kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjän aloittama tutkimus Yhdysvaltojen mahdollisista sotarikoksista Afganistanissa.
Lentokoneen ilmastointi toimii tehokkaimmin lentokorkeudessa.
Jokerit on saanut kovaa kritiikkiä päätöksestä lähteä pelaamaan Valko-Venäjälle.
Essi Hellén odottaa toista lastaan näyttelijämiehensä Mikko Virtasen kanssa.
Migrin ajanvarauksessa on ollut pitkiä odotusaikoja.
Uusia tartuntoja on kahden viime viikon aikana todettu enemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana.
Kannattajat ovat raivoissaan Valko-Venäjälle matkaavalle joukkueelle. Jokereiden nimi ja logo ovat junioritoiminnasta vastaavan yhdistyksen om…
Koronavirustartunnan saaneiden määrä Suomessa on tämänhetkisten tietojen mukaan 8200. Tähän juttuun päivitetään koronaviruksen tartuntatilannetta Suomessa. Koronavirustapauksia on Suomessa ilmennyt nyt 8200. Nousua edellispäivästä on torstaina 39 uuden tapauksen verran, raportoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Tapaukset voivat kuitenkin olla pidemmältä ajalta.
Seksinuket toivat eläkeläismiehen elämään uuden tuulahduksen. Eläköitynyt isobritannialaismies toimi vuosia psykiatrina, kunnes löysi elämänsä uuden kutsumuksen: seksinukkejen kuvaamisen. Dean Bevan, 60, jakaa kotinsa 12 muovisen seksinuken kanssa. Nukkejen lisäksi hänellä on useita nuken päitä, joita hän meikkaa ja liittää nukkevartaloihin.
Säteilyturvakeskuksen mittariin osui röntgensäteilyä.
Viikonloppuna alkava Kehä 20 -harjoitus on suurin reserviläisten omien päätelaitteiden testi tähän mennessä.
Japanin rannikkovartiosto pelasti rahtilaivasta mereen pelastautuneen miehen.
Herttuaparin sopimukseen sisältyy tv-sarjoja, dokumentteja, elokuvia ja lastensarjoja.
M. A. Numminen muistelee nuoruusvuosiaan tuoreessa elämäkertateoksessa.
Vodkapastan yksinkertaiset raaka-aineet puhuvat puolestaan.
Tampereen monitoimiareenan hinta on hieman alle 120 miljoonaa euroa. Kuvassa etualalla areenan toimitusjohtaja Marko Hurme ja taustalla SRV:n projektipäällikkö Rauno Kulmala.
Elina Lepomäki haluaa kokoomuksen varapuheenjohtajaksi.
Dewayne Johnson on saamassa Bayerilta jättikorvaukset, koska oikeus katsoi glyfosaatin aiheuttaneen tälle syövän.