Ministeriöissä etsitään keinoja, miten rajojen ylitystä voisi järkeistää, kirjoittaa analyysissään HS:n politiikan toimittaja Teemu Luukka.
Presidentti Trump ilmoitti menevänsä Kenoshaan Wisconsisin kuvernöörin ja kaupungin pormestarin vetoomuksista huolimatta.
Mielenosoitukset yltyivät viikko sitten Wisconsinissa, kun poliisi ampui mustaihoisen miehen. Trump ei tapaa miehen perhettä vaan poliiseja ja yritysten omistajia.
Syyskuulta siirrettiin kaksi karsintaottelua.
Helsingin yliopiston Biomedicum-kampus Meilahdessa. Kuva: Ari Aalto/Helsingin yliopisto.
Elohopeaa kulkeutuu vesistöihin fossiilisten polttoaineiden, erityisesti kivihiilen poltosta.
Emil Ruusuvuori tekee tiistaina pääsarjadebyyttinsä Grand Slam -tasolla.
Helander sanoo, että puheen taustalla oli aito huoli Suomen tulevaisuudesta.
Koronavirusrokotetta joudutaan odottamaan vielä pitkään. Siksi peloista huolimatta on rakennettava luottamusta tulevaisuuteen.
Tukea on maksettu toistaiseksi runsaat 107 miljoonaa euroa. Valtaosa 300 miljoonan euron tukipotista on jäämässä myöntämättä hakemuskiristä huolimatta
Korona lamautti juhlinnan ja samppanjan myynti romahti.
Espoossa vasemmistoliitto nimesi elokuussa ensimmäiset 30 ehdokastaan kuntavaaleihin. Jatkopaikkaa hakee muun muassa ex-kansanedustaja Kari Uotila. Ehdokasasettelu on lähtenyt vauhdilla käyntiin Espoossa ja ehdokasjoukko on ammatillisesti monipuolinen. Tähän mennessä nimetyt ehdokkaat ovat psykoterapeutti Tiina Ahlfors, kirjanpitäjä Aura Aura, viestinnän suunnittelija Iiro Arola, järjestötyöntekijä Sara Haavisto, ratkaisukehityspäällikkö AMK Marja Heikkinen, ohjelmistokehittäjä Jalmari Ikävalko, sairaanhoitaja... Читать дальше...
Satiirilehti Charlie Hebdon toimitukseen tehdyssä iskussa vuonna 2015 kuoli 12 ihmistä.
Alaphilippen johto on neljä sekuntia.
Eeva Ruotsalainen on huolissaan altistuneiden määrän jyrkästä noususta.
"Hukkuneiden määrä kasvaa kun sää on suotuisa ja ihmisiä on paljon liikkeellä vesillä ja veden äärellä."
Kimmo Vehviläinen ja Petra-puolisonsa viettivät laatuaikaa vaeltaen.
Amurinleopardikissojen pennuista kaksi on naaraita ja yksi uros.
Hus vakuuttaa, että jonoja saadaan lyhenemään tällä viikolla.
Itävalta kertoo olevansa toiveikas sen suhteen, että rokotukset päästään aloittamaan tammikuussa.
Jotkut voinevat saada lähipäivinä ikävän piippauksen puhelimeensa, kun koronasovellus lähettää ensimmäiset altistumisilmoituksensa. Koronaviruksen tartuntaketjujen jäljittämiseen tarkoitettu Koronavilkku-sovellus keräsi vain noin vuorokaudessa miljoona latausta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL luonnehti suomalaisten latausvimmaa odottamattoman suureksi, ja nyt jo merkittävällä osalla väestöstä on mahdollisuus saada tieto mahdollisesta koronavirusaltistuksesta. Sovellus lähettää ilmoituksen ainoastaan silloin... Читать дальше...
Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjalan Harri Välimäki ottaa yliökirjoituksessaan kantaa metsänhoitoon.
Jos Koronavilkku ilmoittaa altistumisesta, sovellus antaa myös toimintaohjeet.