Monille lapsille koulu on elintärkeä paikka turvallisuuden, terveyspalveluiden ja ravitsemuksen kannalta, järjestöt muistuttavat.
Vuosaarelaisille neljäsluokkalaisille lukuvuoden kahdelle viimeiselle kouluviikolle on luvassa ainakin paljon ulkoilua, ja opettaja haluaa kuulla tarkkaan, miten kenelläkin menee.
Eläkeyhtiöt kommentoivat tulosjulkistusten yhteydessä osakemarkkinoiden romahdusta seurannutta rivakkaa nousua. ”Onko se liian optimistinen”, pohtii Varman sijoitusjohtaja Reima Rytsölä.
Monesta paikasta munkit ovat päässeet loppumaan jo aamupäivän aikana,
MT Ravinetti seuraa Elitloppetin lähestymistä ja kuvioita säännöllisesti. Tuoreen tiedon mukaan tämän vuoden Elitloppetiin pääsee mediasta paikalle ainoastaan televisiotuotantotiimi. Hevosia mukaan on kutsuttu toistaiseksi neljä, joista kaksi on suomalaisia. Mitä 2020 Elitloppetin listalle ollaan saamassa - lue analyysi!
Myös puolueiden vapputilaisuudet tapahtuvat verkossa. Vappuaamun lipunnostoa voi sekä kuunnella radiosta että katsoa verkosta.
Pandemiakevät esti yhteiset harjoitukset, mutta ei laulamista. Virtuaalikuoron ensiesitys on Vasemmiston vappujuhlassa. Muiden kuorojen tapaan helsinkiläinen Koiton Laulukin on joutunut koronan vuoksi luopumaan yhteisistä harjoituksista. Myös kevään keikat ja konsertit on jouduttu perumaan, samoin jo 30 vuotta kestänyt traditio: kuoron vappulounas Käpylän työväentalolla. Heti kun sosiaalista kanssakäymistä alettiin maaliskuussa rajoittaa, kuoron taiteellinen johtaja Tomas Takolander...
Saakašvili on entisen Neuvostoliiton alueen näkyvimpiä poliitikkoja. Hänen poliittinen uransa on ollut monipolvinen ja julistettu jo useaan kertaan päättyneeksi. Aina hän on palannut.
Juko ehdottaa erillisratkaisua, jotta edes osalle järjestöistä saadaan työehtosopimusvoimaan vapusta eteenpäin.
OPM:n tukea voivat hakea taloudellisia vahinkoja kokeneet seurat, liitot ja koulutuskeskukset.
Julkisalan koulutetut ehdottavat kunta-alan työehtosopimusneuvottelujen eriyttämistä, jotta umpisolmua saataisiin avattua. Valtakunnansovittelijan ratkaisuesitys kunta-alan työehtosopimukseksi heikentäisi hoitajien asemaa ja etuja eikä sitä siksi voi hyväksyä, perustelevat sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestöt Tehy ja Super, jotka edustavat muun muassa lähi- ja sairaanhoitajia. Kunta-alan työehtosopimuksia koskevaan kiistaan ei siis vieläkään saatu ratkaisua. – Kokonaisuus on tyly koronakriisissä... Читать дальше...
Yhdysvaltain ulkoministeri sanoo olevansa huolissaan Pohjois-Korean tilanteesta.
Fimea asetti eilen yhdelle verkossa myytävälle koronaviruksen vasta-aineita mittaavalle kotitestille kiireellisen myynti-, markkinointi ja jakelukiellon. Toimittaja tilasi jo ennen sitä netistä vastaavanlaisen testin ja kokeili, miten se toimii.
Turun alueella kasvavien puiden ja kokonaishiilivaraston kokonaismäärää sekä viheralueiden pinta-alaa tulee järjestön mielestä lisätä. Turun Vasemmistoliitto esittää, että Turun kaupunki alkaa tarkasti ja säännöllisesti seurata kokonaishiilivaraston määrää ja linjata, että Turun alueella kasvavien puiden ja kokonaishiilivaraston kokonaismäärää sekä viheralueiden pinta-alaa lisätään. Jotta Turku olisi oman tavoitteensa mukaisesti hiilineutraali vuonna 2029, Turku tarvitsee nykyiset puunsa, metsänsä...
Poikkeustila asetettiin alkujaan rajatuille alueille huhtikuun alkupuolella. Sittemmin määräys laajennettiin koko maahan.
Pudotuksen taustalla ovat tiukat toimenpiteet koronakriisin rajoittamiseksi.
Alakouluikäinen poika pelastettiin puusta Keravalla. Keski-Uudenmaan pelastuslaitos hälytettiin apuun ja jumiin jäänyt poika selviytyi vammoitta.
Brasilian poliittinen kriisi ottaa aina vain uusia kierroksia. Kun presidentti jatkaa omavaltaisia otteitaan, perustuslakia puolustavat oikeusviranomaiset yrittävät estää pahimmat laittomuudet. Presidentti Jair Bolsonaron liittovaltion poliisin päälliköksi asettaman Alexandre Ramagemin piti keskiviikkona ottaa vastaan virallinen nimitysasiakirja, mutta korkeimman oikeuden tuomari tuli väliin ja pysäytti nimityksen. Tuomari Alexandre de Moraes katsoo, ettei Bolsonaron luottohenkilön nimittäminen ole... Читать дальше...
Urheileminen lisää viruksen leviämistä tehokkaammin kuin vaikkapa koulunkäynti paikallaan istuen.
Euroopan keskuspankki julkaisee tänään rahapoliittiset päätöksensä.
Myös puiston nurmikon kyntämistä harkittiin, jotta juhlijat eivät kokoontuisi tutulle juhlapaikalle.
Poliitikot haluavat selvityksen siitä, miksi matkakortille voisi ladata kautta vain 30 päivän jaksoissa.
NFL:n varaustilaisuus järjestettiin videopuheluiden avulla.