Eilen Elian Web sai Paralympiatravetin (Olympiaravien) voittajana automaattisen kutsun tämän vuoden Elitloppetiin. Sunnuntaina kutsui elitloppetkenraali Anders Malmrot uuden suomalaiskortin mukaan Solvallan ravien yhteydessä: Pia Huusarin valmennettava Chief Orlando sai "roosan lipun". Kutsusta kerrottiin ATG:n lähetyksessä.
Hoivakoti Wilhelmiinan pihalle tulevassa kontissa on kaksi pientä tilaa, joihin molempiin on omat sisäänkäyntinsä.
Kausityövoiman pääsy Suomeen on vaikeaa niin maitse kuin meritse, mutta nyt loppuivat lennot Ukrainastakin
Lähtöruudukossa on ollut viime vuosina 20 autoa. Vähempään lajilla ei olisi varaa.
Sofia Belórf on pettynyt siihen, millaisissa tunnelmissa hänen syntymäpäivänsä kului tänä vuonna.
Kun Freemanilta kysytään tasoitusta golfissa, hän ilmoittaa sen olevan korviensa välissä.
Juha Marttila purkaisi ravintoloiden rajoituksia konkurssiaallon ehkäisemiseksi.
Kauko Juhantalo 1942–2020
Suomen hallinnolta puuttuu pääministerin mukaan kriisiajan välineistöä. Asia on viime päivinä paljastunut esimerkiksi yritystukien jaossa.
Vettel ja Ferrari olivat avanneet neuvottelut talvella, mutta kaikki muuttui Australian GP:n aikoihin, kun kisa peruttiin ja maailma joutui koronaviruspandemian kouriin.
Kaksi korkea-arvoista saksalaisministeriä linjasi lehdessä sunnuntaina, että suurimpien käyttöjärjestelmäkehittäjien on hyvä olla mukana koronavirusta torjuvan kännykkäsovelluksen kehittämisessä. Linjauksen odotetaan ratkaisevan teknologiakehittäjien yhteisöä vaivanneen riidan.
Norjan hiihtomaajoukkueen kiintotähtiin kuuluva Sundbyn on jäämässä 13 vuoden jälkeen sivuun maajoukkueesta.
Kun musiikinystäviltä sulkeutuivat keikkojen ovet, moni kääntyi kuuntelemaan musiikkia kotioloissa. Sieltä löytyy paljon uusia ja vanhempiakin aarteita. Poimi tästä vinkit itsellesikin.
Marzia Gholami 27-vuotias afgaaninainen, joka työskenteli vielä muutama vuosi sitten toimittajana ja uutistenlukijana televisiossa. Sen jälkeen hän meni naimisiin ja sai lapsen. Pari vuotta sitten hän erosi puolisostaan, ja paikallisen tavan mukaisesti isän vanhemmat huolehtivat tyttärestä. Marzia on kuitenkin saanut oikeuden tavata lastaan. Nykyään Gholami työskentelee insinööritoimistossa. Afganistanissa ensimmäinen koronatapaus rekisteröitiin helmikuun lopulla. Joka tunti...
Kuvia kevään varsoista julkaistaan aina sunnuntaisin. Lähetä kuva alla olevien ohjeiden mukaan.
Ruokahyväntekeväisyys vaihtuu rahaan, pidot sukulaisten kesken ydinperheen illallisiin. Rukouskutsut kehottavat pysymään kotona. Tältä näyttää torstaina alkanut muslimien paastokuukausi koronaviruksen torjuntatoimien aikana.
Suomessa lihavuusleikkauksia tehdään edelleen runsaat tuhat vuodessa.
Juttusarjassa seurataan kriisiä läheltä ja kaukaa.
"Vastasin naurua pidätellen, että puhuessa Jorma Kontion kanssa tuntee olonsa aina tasavertaiseksi."
Nuoret istuttavat tilalla tällä hetkellä sipuleita. Se, kuinka pitkään heidän työrupeamansa jatkuu, on vielä hieman epävarmaa.
MT-Jahtikuksan riistaruokana haudutetaan mehukas osso bucco valkohäntäpeurasta.
Eristysajan kokeilusta koitui hyvä oppi koululaiselle – usein on pärjättävä niillä aineksilla, joita sattuu löytämään.
Sanna Marin sanoi pääministerin haastattelutunnilla, että lastenlääkärit ovat vedonneet koulujen avaamisen puolesta vielä keväällä.
Suomessa on nyt tiedossa 190 koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta.
Eerikkilän urheiluopisto aloittaa maanantaina jo kevään toiset yt-neuvottelut, jotka voivat johtaa jopa irtisanomisiin. Kansanopistoilla ja kesäyliopistoilla on kovat avustusodotukset toukokuun lisätalousarviosta.