Ovatko ajatukset ja tietoisuus vain hermosolujen välisiä kytkentöjä? Sitä yrittävät selittää tiede, filosofit ja uskonnot.
Veronica Verho tekee uuden aluevaltauksen tv:n puolelle.
Oikeus ei pitänyt tekoa törkeänä, koska perheenäidille ”ei aiheutunut edes tajunnan menetystä”.
Hussein kertoi Twitterissä viikko sitten sunnuntaina jättäneensä häntä solvanneen matkustajan edellisenä yönä bussipysäkille kesken taksimatkan. Se ei pitänyt paikkaansa.
Norwich julkaisee dokumentin Pukista ja Suomen maajoukkueesta.
Maanantaiaamuna otetuissa kuvissa PAU:n mukaan leikataan aitaa auki Liedossa.
Skodan täysin uusi Octavia-malli paljastettiin Prahassa.
Ennätyskellossa on näyttö kummallakin puolella. Runko on ruostumatonta terästä.
Tehokas valojen käyttö tarkoittaa asiantuntijan mukaan kiteytettynä sitä, että pimeällä ajettaessa tulisi käyttää mahdollisimman paljon kaukovaloja ja vastaavasti mahdollisimman vähän lähivaloja.
Åsa-Lena Lööf pakkaa korvapuusteja prinsessalle lapsille vietäväksi.
Eronneen presidentti Evo Moralesin huhutaan pyrkivän maanpakoon Argentiinaan.
Myös Norjan jalkapalloliiton sakot vääristä logoista kahdessa laukussa ovat hämmästyttäneet.
Abdirahim ”Husu” Husseinin valehtelu johti määräaikaisiin potkuihin valtuustoryhmästä.
50 minuutin juoksulenkki kerran viikossa pienentää jo ennenaikaisen kuoleman riskiä.
Dominik Hrachovina aloitti kauden Sveitsissä, siirtyi juuri Tshekkiin ja pelaa ensi kaudella Suomessa.
Etelä-Pohjanmaalla satelliitti on hälyttynyt muun muassa maastopaloille. Kuva: Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos.
Samuli Edelmann esittää mielellään isänsä sävellyksiä.
Pellosta pöytään -ketju pohti Seinäjoella, kuinka vihannesten ja juuresten käyttöä voisi lisätä.
Henkilöauto ajautui tuntemattomasta syystä ajoneuvoyhdistelmän eteen.
Uudessakaan käsittelyssä apurahaa ei myönnetty. Nyt ratkaisuun lisättiin viittaus hallintolakiin, jonka mukaan päätöksen perustelut voi jättää…
Kamera tallensi kääpiökauriin.
Jonain päivänä liharuoka voi olla erityistä joukkoruokailussa, ei kasvisvaihtoehto, pohtii Polkka - Pohjois-Karjalan tukipalveluiden toimitusjohtaja.
Poliitikot kaipaavat lisätietoja ja pikaraitiotien vertailua kaksinivelbusseihin.