Naamiokielto on raivostuttanut hongkongilaiset, mutta tuomioistuin oli hallinnon kannalla.
MM-kisat otellaan Venäjällä Ulan-Udessa Itä-Siperiassa.
Murhat tapahtuivat idyllisessä Kitzbühelin laskettelukaupungissa Itävallassa.
Ott Tänak on voittanut seitsemästä viimeksi ajetusta MM-rallista peräti viisi. Kuva elokuun lopusta Saksasta.
Ammuskelu tapahtui heinäkuussa keskellä kirkasta päivää. Arkistokuva heinäkuulta.
Uhrit kuolivat paikan päällä.
Teosta epäilty mies antautui poliisille ja tunnusti surmat.
Ammuun edellinen levy Metsään ilmestyi vuonna 2015. Seuraavana vuonna se palkittiin Vuoden lastenlevynä. Nyt cd-levyt eivät enää tahdo mennä kaupaksi.
Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu esiintyi syyskuun lopussa Jämsän Keskuskadun avajaisissa. Yhtye tekee pedagogista musiikkia, mikä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että yleisöä opastetaan leikkimään musiikin mukana.
Pursiseura pyysi vaateyritystä lopettamaan logonsa käytön. Makia Clothingin mukaan kyse ei ole kopioimisesta vaan seuran logossa olevien lokin, purjeiden ja aallon täydestä uudelleen versioimisesta.
WRC2 Pro -luokka poistuu ensi kaudella.
Kalle Rovanperä on ollut WRC2 Pro -luokassa täysin ylivoimainen.
Diagnoosin saaneiden etujärjestössä on oltu huolissaan siitä, miten nykyisten kuntoutus- ja tukipalveluiden käy muutoksen myötä.
Thomas Marklen ja Meghanin riita jatkuu edelleen.
Telinevoimistelun MM-kisoissa Stuttgartissa on jaossa olympiapaikkoja.
Itä-Suomen demokraattisessa tasavallassa asukkaat liikkuisivat yhtenäisissä Suomi-asuissa. Äskettäin uutisissa kerrottiin, että Suomeen hankitaan parit korvetit muutamalla kymmenellä miljardilla. Hyvä niin. Vielä voidaan ylimääräiset paremmille päiville pyrkijät upottaa Välimereen, mutta kuka tietää vaikka olisivat ilman korvetteja kohta meidän oville koputtelemassa. Voi olla, että oli korvetteja tahi ei, niin kansakunta kuitenkin häviää. Naiset jo välttelevät ikäviä synnytys- […]
Pöllö pääsi törmäyksen jälkeen jatkamaan matkaansa.
Noora Paukku (kesk.) oli ykkönen omassa pituusluokassaan. Rosa Avila (vas.) oli toinen ja Nelli Pietilä kolmas.
Puuta korjattiin metsistä silti selvästi keskimääräistä enemmän.
Kim Amb heittää sunnuntaina MM-finaalissa. Entinen huippuheittäjä Tero Järvenpää (pienessä kuvassa) povaa ruotsalaista mitalitaisteluun.
GJ-11 Lijian on Kiinan ilmavoimien uusi ylpeys, jota voidaan käyttää myös lentotukialukselta.
Kortesjärvellä sijaitseva omakotitalo tuhoutui täysin.