Uusi Saw-elokuva on tekeillä. Kauhuelokuvaa tulee tähdittämään myös Samuel L. Jackson, joka tunnetaan ohjaaja Quentin Tarantinon luottonäyttelijänä. Jackson sai Oscar-ehdokkuuden roolistaan Tarantinon Pulp Fiction -elokuvassa vuonna 1994.
Patruuna lähti rinnakkaispiippuisen haulikon vasemmasta putkesta. Kuvituskuva samankaltaisesta aseesta.
Nico Hülkenberg haluaa uudistuksia formuloihin.
Viides erä oli tasatilanteessa, ottelua jatketaan tiistaina.
Perinteinen Lopen teatteri säväyttää tänä vuonna musiikkinäytelmällä.
Vassilis Palaiokos pääsi pakenemaan vankilasta jo vuonna 2006, mutta jäi kiinni kaksi vuotta myöhemmin.
Cameron Boyce kuoli yllättäen sairaskohtaukseen.
Viviane Lambert oli poikansa vierellä, kun elintoimintojen ylläpitäminen sunnuntaina lopetettiin.
Diplo kuvattuna Lontoosta Field Day -festivaaleilla.
Valtteri Bottas ajaa kolmatta kauttaan Mercedeksellä ja lisää on tulossa.
Sadantuhannen norjalaisen tutkimusaineisto osoittaa, että lihavuudelle altistavat geenit ja ympäristö kulkevat käsi kädessä. Vahvin selittäjä ovat huonot elintavat.
Onko sydän-emoji seksuaalista häirintää ja puukko-emoji uhkaus?
Funikulaari Turun Kakolanmäellä ei ole toiminut suunnitelmien mukaan. Iltalehti koeajoi laitteen toukokuussa ja silloin rinnehissi toimi.
Osteoporoosin aiheuttama nikamamurtuma voi olla täysin oireeton tai ilmetä äkillisenä, ohimenevänä selkäkipuna.
Isot kiinalaistilat haluavat varmistaa seosrehun oikeat suhteet automaatiolla.
Latvian parlamentin tuoreen päätöksen taustalla on huoli Viron alkoholiveron alennuksen vaikutuksista.
Dominikaaninen tasavalta on suosittu matkakohde, jonka turismi on nyt uhattuna.
Sampo Kaulanen painoi syksyllä yli 90 kiloa. Nyt vaaka näyttää 79 kiloa. Miehen kesäsuunnitelmiin kuuluu Metallican keikka Hämeenlinnassa ensi viikolla.
Amyllä ei ole lainkaan käsiä tai jalkoja, mutta siitä huolimatta hän esimerkiksi ompelee. Amy Brooks, 38, syntyi ilman raajoja. Hän ei ole antanut raajattomuutensa vaikuttaa itsenäiseen elämiseen, vaan suoriutuu arjesta yksinään. Nainen kykenee muun muassa kokkaamaan, kirjoittamaan, valokuvaamaan ja ompelemaan itse – hänen täyty vain tehdä asiat omalla tavallaan. Lähde: Barcroft
Amyllä ei ole lainkaan käsiä tai jalkoja, mutta siitä huolimatta hän esimerkiksi ompelee. Amy Brooks, 37, syntyi ilman raajoja. Hän ei ole antanut raajattomuutensa vaikuttaa itsenäiseen elämiseen, vaan suoriutuu arjesta yksinään. Nainen kykenee muun muassa kokkaamaan, kirjoittamaan, valokuvaamaan ja ompelemaan itse – hänen täyty vain tehdä asiat omalla tavallaan. Lähde: Barcroft
Räjähdys ei aiheuttanut henkilövahinkoja, mutta tuotanto on pysäytetty.
Kaksi ihmistä on kuollut sateissa, ja yli 2 700 pakolaista on joutunut jättämään kotinsa bangladeshilaisella leirillä.