Lahjoituksen ansiosta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriin saadaan Husin mukaan perustettua mikroneurokirurgian huippuvalmennuskeskus.
Roottoripurjeet, biopolttoaineet ja digitalisaatio ovat Suomen ratkaisuja meriliikenteen päästöihin. ”Suomella voi ihan oikeasti olla myös ratkaisijan rooli.”
Ottelu on samalla kahden superjuniorin Kaapo Kakon ja Yhdysvaltain Jack Hughesin kohtaaminen.
Uhmakas metso anasti oppilaiden jalkapallon Tohmajärvellä kesken välitunnin. Tikkalan koulun välitunnille osallistui hiukan erilainen oppilas. Metsästä kentälle pyrähtänyt metso esitteli Tohnajärvellä sijaitsevan koulun oppilaille kikkailutaitojaan jalkapallolla. Joukkuepelaamisen taitoja linnun pitäisi kuitenkin vielä hioa, ennen joukkueeseen pääsyä.
Ympäristötoimien rahoitus vähenee, mutta saavutetusta hoidon tasosta ei voi tinkiä – nykymuotoiseen tukipolitiikkaan tarvitaan uudistuksia.
Länsi-Uudenmaan soteen liittyisivät Espoo, Kauniainen, Kirkkonummi, Vihti, Karkkila, Lohja, Siuntio, Inkoo, Raasepori ja Hanko.
Länsi-Uudenmaan soteen liittyisivät Espoo, Kauniainen, Kirkkonummi, Vihti, Karkkila, Lohja, Siuntio, Inkoo, Raasepori ja Hanko.
Killing Eve ja Patrick Melrose olivat illan palkintorohmut.
Sakari Manninen (oik.) onnittelee Kaapo Kakkoa yhdestä tämän viidestä kisamaalista.
Uutisanalyysi: Jos vihreiden johto olisi kertonut medialle selkeämmin Elina Moision roolin ja taustan, koko mediakohua tuskin olisi syntynyt.
Kris Meeke (GBR) Paul Nagle (IRL) - Citroen C3 WRC Motorsport Rallye WM AUTOMOBILE: Rallye du Chili - WRC - 12/05/2019 SPresse/Panoramic PUBLICATIONxNOTxINxFRAxITAxBEL
Kotimaa
Hallitus 2019
Keskustalaisvaikuttaja, Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä laskee blogissaan hoitajamitoituksen noston ja maksuttoman toisen asteen kustannuksia kunnalleen. Ne ovat hänen mukaansa esimerkkejä siitä, millaisia lupauksia puolueet tekivät vaaleissa kuntapäättäjien puolesta.
Ei meistä kukaan oikeasti usko siihen, että Lattusen Väinö sen olisi tehnyt. Mutta mielikuvitushahmo on oiva keino keventää tunnelmaa ja sössimisen taakkaa.
”Tavoitteen tulee olla ratkaista ilmastonmuutos niin, että saamme samanaikaisesti tehtyä Suomesta tasa-arvoisemman maan.” Maanantaina jatkuneissa hallitusneuvotteluissa yhdeksi vaikeaksi kysymykseksi ennakoidaan ympäristö- ja ilmastopolitiikkaa. Erityisesti keskustan ja vihreiden näkemyksiä voi olla vaikea sovittaa mitä tulee muun muassa metsien käyttöön. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kommentoi maanantaina iltapäivällä näkevänsä neuvotteluissa mukana olevien puolueiden kokoonpanon mahdollisuutena. Читать дальше...
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Nick Clegg (vas.) että Mark Zuckerberg (oik.) eivät näe Facebookin kokoa huonona asiana.
Valtteri Bottas myönsi Lewis Hamiltonin paremmuuden Espanjan GP:ssä.
Anna Hyrkkäsen uusi näyttely tuo esille epäjärjestyksen maailman.
Nykyisin valinnan tekevät Urheilutoimittajain liiton jäsenet. Urheilugaala haluaa myös suuren yleisön voivan vaikuttaa valintaan.
Kiekkolegenda Petri Varis seuraa edelleen lajia aktiivisesti.
Sekä kohdunkaulan syövän että rintasyövän seulontojen on todettu vähentävän syöpäkuolemia merkittävästi.
– Työn johtamiseen ja työntekijöiden määrään tulee kiinnittää huomiota, SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola vaatii. Työterveyslaitoksen julkaiseman Kunta10-tutkimuksen mukaan kunta-alalla sairauspoissaolot ovat lisääntyneet ja ikäryhmien väliset erot ovat tasoittuneet. Ammattiryhmistä muun muassa lähihoitajilla on paljon sairauspoissaoloja. Lähihoitajien työn kuormittavuus näkyy sairauspoissaoloissa ja erityisesti nuoret ovat kuormittuneita. Kunta10-tutkimuksen mukaan ammattiryhmien välillä erot sairauspoissaolojen määrissä ovat suuret... Читать дальше...