Kotimaa
Ilmastopolitiikka
Eduskuntapuolueet ovat sopineet uuden ilmastotyöryhmän perustamisesta. Uuden työryhmän tavoitteena on valmistella linjauksia Suomen uusiksi ilmastotavoitteiksi joulukuun 20. päivään mennessä, kertoo pääministeri Juha Sipilä (kesk).
Työpaikoilla vaikeuksia saada jäsenluetteloita. Osa teknologiasektorin työnantajista on kieltäytynyt antamasta työntekijöistään ammattiliiton jäsenlistoja luottamusmiesvaaleja varten, kertoi teknologiasektorin johtaja Jyrki Virtanen Teollisuusliiton valtuuston syyskokouksessa tiistaina Helsingissä. – Tänä syksynä on tullut esiin tapauksia, joissa työnantajat kieltäytyvät antamasta listoja vaalitoimikunnalle ja pääluottamusmiehelle, jotta vaalit voitaisiin järjestää ja jotta tiedettäisiin, ketkä ovat liittojen jäseniä. Читать дальше...
Liikenneministerin mukaan fossiilisesta dieselistä, kuten myös fossiilisesta bensiinistä, täytyy päästä eroon ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.
Jäänpaksuus yllätti uimahyppynsä videolle halunneen naisen. Moskovan lähellä Balashikhassa kuvatussa videossa nainen yrittää hypätä jään läpi järveen, mutta jää onkin paksumpaa mitä hän kuvitteli. Katso myös tämä: Minuutin ruuhka oli liikaa – autoilijan hävytön ohitus tallentui Jarin kojelautakameraan
Jäänpaksuus yllätti uimahyppynsä videolle halunneen naisen. Moskovan lähellä Balashikhassa kuvatussa videossa nainen yrittää hypätä jään läpi järveen, mutta jää onkin paksumpaa mitä hän kuvitteli.
Kaskelotti löytyi kuolleena sunnuntaina.
Silfrassa sukellellaan kahden mannerlaatan välissä.
Kotimaa
Tiedustelulaki
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, puolustusvaliokunnan jäsen Markus Mustajärvi kummastelee sotatieteiden tohtori Saara Jantusen näkemystä, että suojelupoliisin pitäisi toteuttaa laaja turvallisuusselvitys uuden tiedusteluvaliokunnan jäsenille.
Presidenttiehdokas Paavo Väyrynen ja vaimo Vuokko Väyrynen joulukuussa 2017.
Pelastuslaitoksen mukaan turman aiheuttanut roska-astia oli tuntomerkeiltään samankaltainen kuin kuvassa oleva.
Mies kuoli kiilauduttuaan roska-astian ja hissin takaseinän väliin. Varoituskyltti on yleinen vanhemmissa hisseissä. Arkistokuva, varoituskyltti Stul:n tiedotteesta.
Pirkko Arstila suomii seksinukkebordellia. Bordellin isäntä Antti Kurhinen vastaa kritiikkiin.
Poliisi sai ilmoituksen työtapaturmasta tiistaina aamupäivällä. Asiassa ei tällä hetkellä epäillä rikosta.
St. Louis Blues erotti päävalmentaja Mike Yeon, joka ehti kyseenalaistaa asemansa muutama viikko sitten.
Poliisi otti kaupan lähellä sijaitsevasta kerrostalosta kiinni kaksi miestä (kuvituskuva).
Vaikka toiminnallinen vatsavaiva ei ole vaarallinen, elämänlaatu voi joskus olla jopa huonompi kuin syöpäpotilaalla, sanoo gastroenterologian erikoislääkäri. Kerro, millaisilla keinoilla sinun vatsasi rauhoittuu.
Lääkärit ilman rajoja -järjestön pelastusalus on määrätty takavarikkoon Italiassa. Ihmisten pyrkiminen Välimeren yli jatkuu pelastustoiminnan lopettamisesta huolimatta. Italian viranomaiset ovat päättäneet takavarikoida Välimerellä operoivan pelastusalus Aquariuksen. Tuhansia ihmisiä mereltä pelastaneen laivan takavarikkoa on perusteltu jätteiden käsittelyyn liittyvillä epäselvyyksillä italialaisissa satamissa. Aluksen käyttöönsä vuokrannut Lääkärit ilman rajoja -järjestö pitää toimenpidettä yrityksenä... Читать дальше...
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Yksi syy teknologiajättien osakekurssien laskulle näyttää olevan yksinkertaisesti se, että kauppa käy huonommin.
Poliiseja Yasarin ampumapaikalla Kööpenhaminassa.
Facebookissa on ilmennyt maailmanlaajuisia ongelmia, jotka ovat näkyneet myös Suomessa. Kuvituskuva.
Toimittajat valitsivat Sami Lepistön KHL:n tähdistöotteluun.
Päästä valkokastikekattila vapaalle ja puolita lasagnen valmistukseen kuluva aika.
Sophia Flörsch leikkaus maanantaina kesti yksitoista tuntia.
Virolaisryhmän epäillään salakuljettaneen Suomeen 5 000 kiloa nuuskaa.