Molempien palveluiden perustoiminnot ovat pitkälti samanlaiset.
Justyna Kowalczykin kylkiluu murtui pyöräkolarissa, mutta se ei estä naista treenaamasta.
Kuvassa Antti Tuisku elokuussa.
Poliisi selvittää yhä, onko alkoholilla ollut osuutta onnettomuuteen.
On vaarallista, jos työstä tulee liian suuri osa elämää. Mutta joskus on tilanteita, jolloin työasiat täytyy saada tehdyksi. Moni on joutunut tilanteeseen, jossa työhön uppoutuu jopa liikaa. Silloin silmät muuttuvat sumeiksi, muuttuu väsyneeksi, roikkuu tietokoneen ruudulla vielä aamuyöllä tai unohtaa syödä.
Djokvic vei turnauksen ja voitti masters-turnauksen 32:nnen kerran.
Turma-auto ajautui loivassa kaarteessa pientareelle, törmäsi siltarumpuun ja päätyi lopulta ojaan katolleen.
Upean lämmin sää helli sunnuntaina eri puolella Suomea. Arkistokuva.
SAK:n Jarkko Eloranta vakuuttaa ammattiliittojen jatkavan hallituksen irtisanomislain vastustamista keskiviikon eduskuntaäänestyksenkin jälkeen.
Kilpailukykysopimuksessa 2016 Suomen hallitus ja työntekijät sopivat, että työaikaa lisätään palkattomasti 24 tuntia vuodessa, kuntapuolen kesälomarahoja leikataan 30 prosenttia sekä työntekijöiden maksamat työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksut nousevat. Sopimuksessa Suomen hallitus lupasi, ettei tällä vaalikaudella 2015–2019 työntekijöille tai työttömille tule lisäheikennyksiä. Kilpailukykysopimuksen jälkeen Suomen hallitus on yksipuolisesti muun muassa pidentänyt työntekijöiden koeaikaa, heikentänyt työttömien määräaikaisuuden perusteita... Читать дальше...
Kaikki LähiTapiolan maatila-asiantuntijat tulevat jatkossa tekemään havaintoja tilakäyntien yhteydessä.
Kuvassa Marko Reijonen Waldo’s People -yhtyeen laulaja Karoliina Kallion kanssa vuonna 2012.
Austin Watson myönsi syyllistyneensä tyttöystävänsä pahoinpitelyyn. Tyttöystävän mukaan Watson ei ole kuitenkaan koskaan pahoinpidellyt häntä.
Mies oli kahmaissut sylillisen vaatteita mukaansa ja pinkaissut juoksemaan. Kuvituskuva.
Sipilää tentattiin pääministerin haastattelutunnilla etenkin työllisyyspolitiikan tiedonannosta, jonka hallitus antaa eduskunnalle ensi viikolla.
Adoptiolapset ja -vanhemmat punnitsevat nyt dna-testien hyötyjä ja haittoja.
Adoptiolapset ja -vanhemmat punnitsevat nyt dna-testien hyötyjä ja haittoja.
Adoptiolapset ja -vanhemmat punnitsevat nyt dna-testien hyötyjä ja haittoja.
Hollanti otti suurvoiton Kansojen liigassa kotikentällään Amsterdamissa, ja Saksa kukistui ensimmäisen kerran 16 vuoteen.
Onneli ja Anneli nähdään valkokankaalla jälleen joulupäivänä.
Ennusteiden mukaan Merkelin CDU:n sisarpuolue CSU kärsii historiansa suurimman vaalitappion.
Patrik Laine odottaa enemmän itseltään ja ketjultaan.
Hallitus hakee eduskunnalta selkänojaa irtisanomislaille. Ylellä haastellun Sipilän mielestä eduskuntaa vastaan ei pitäisi kapinoida.
Iskut Afganistanissa ovat lisääntyneet ja todennäköisesti lisääntyvät vaalien lähestyessä 20. lokakuuta. Kuva tammikuulta Kabulista, jossa pommi-iskussa kuoli 95 ihmistä.
Muotia ja keskiaikaista taidetta yhdistänyt Heavenly Bodies kuuluu newyorkilaisen Metropolitan-museon suosittujen muotinäyttelyiden sarjaan.