Lasten tiedekysymyksissä mietitään myös, saavatko aikuiset määräillä toisiaan, miksi krokotiilit syövät norsunpoikasia ja kasvaako kaupasta ostetusta mansikasta uusi mansikka, jos sen laittaa mullan alle.
Kiinni otettuja on pitänyt kuljettaa pitkiä matkoja muun muassa sisäilmaongelmien vuoksi.
Perussuomalaisten puheenjohtaja uskoo, että olosuhteet kansallismielisten puolueiden yhteistyölle ovat paremmat kuin vuoden 2014 eurovaalien aikaan.
Poundburyyn on muuttanut jo 3 000 asukasta. Kuningataräidin patsas vartioi keskusaukiota, ja osa taloista on nimetty hänen hevostensa mukaan. Camilla-vaimo on saanut nimikkopubin. Haukuttu ja halveksuttu Poundbury on osoittautunut menestyksekkääksi kokeiluksi.
Pääkaupunkiseudun jätevedenpuhdistamoihin päätyy vuodessa yli miljoona kiloa viemäriin kuulumatonta jätettä.
Serena Boa luuli ostavansa puhelimen, mutta paketista löytyikin pillimehu. Sitkeän selvittämisen jälkeen Boa sai rahansa takaisin.
Raviselostaja Lauri Hyvösestä meinasi tulla historianopettaja, mutta hevoset veivät mukanaan. Nyt hän viihdyttää 50 000:ta katsojaa Kuninkuusraveissa.
Liekkien tuhoama talo Matissa, Attikan maakunnassa Kreikassa. Arvioiden mukaan maastopalossa on tuhoutunut yli 1200 kotia, mutta aineellisten vahinkojen kartoittaminen on vasta alussa.
Edellinen ebolaepidemia Länsi-Afrikassa päättyi kaksi vuotta sitten.
Palanutta metsää (arkistokuva).
Yhtiön osakkeiden arvosta katosi torstaina lähes 20 prosenttia eli noin 124 miljardia dollaria.
Timo Soini: Trump on muuttanut politiikan sääntöjä siten, että hän tekee jatkuvaa vaalikampanjaa.
Uudistuksilla tehdään kovaa politiikkaa.
Maaseudun palvelujen väheneminen ajaa ihmisiä kaupunkeihin.
Lakkautettuja tiloja ja alas ajettua elin- tarviketuotantoa ei hetkessä nosteta jaloilleen.