Suurkaupungista on vaikea löytää kohtuuhintaista asuntoa edes vuokralle. Leonardo ratkaisi ongelman ja kehitti liikuteltavan minitalon. Suurkaupungin keskusta-alueella asuminen on monelle mahdottomuus. Asunnot maksavat maltaita, vuokrat ovat pilvissä ja kilpailu huoneistoista on kovaa. Italialainen arkkitehti Leonardo Di Chiara, 27, ratkaisi ongelman. Hän kehitti itselleen pyörien päällä olevan 9 neliön miniasunnon, jossa hän asuu nyt vuoden ajan.
Vielä ei ole ratkaistu, kenestä tulee pääministeri.
Kerro meille, mikä oli sinun ikäistesi omituinen, jaettu pelko.
Ludacris, 40, on tunnettu rap-artisti ja näyttelijä. Hän on naimisissa Eudoxie Mbouguienguen kanssa. Rap-artisti Ludacriksen vaimo Eudoxie Mbouguiengue on kertonut tällä viikolla perhettä kohdanneesta menetyksestä. Hän sai keskenmenon, jonka seurauksena hänelle jouduttiin tekemään operaatio, jossa alkio poistettiin. Eudoxie kertoo asiasta Instagram-sivullaan. - Raskaus päättyi keskenmenoon, joka vaati leikkauksen, hän kirjoittaa, kerrottuaan, kuinka vuosi alkoi synkissä merkeissä.
Valtioneuvosto esitti torstaina, että tasavallan presidentti nimittää korkeimman hallinto-oikeuden presidentiksi oikeustieteen tohtorin ja oikeusneuvos Kari Kuusiniemen. Presidentti Sauli Niinistö päättää nimitysasian huomenna perjantaina. KHO:n presidentin virkaan haki määräaikaan mennessä kaksi henkilöä.
Metsäteiden Kemera-tuet nousevat eteläisessä ja keskisessä Suomessa. Pohjois-Suomen tuet pysyvät ennallaan.
Kotimaa
Suomen Pankki
Valtioneuvosto esittää, että Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtajan virkaan nimitetään filosofian tohtori Olli Rehn. Lopullisen päätöksen nimityksestä tekee presidentti.
Pelimerkkien maksimaalinen käyttäminen tarkoittaa neljää amerikkalaispelaajaa, kirjoittaa HS:n urheilutoimittaja Ismo Uusitupa.
Poliisi epäilee, että pimeissä takseissa on tapahtunut useita seksuaalirikoksia Helsingissä. Poliisin mukaan kuskit ovat hakeneet uhreikseen ihmisiä, joiden toimintakyky on esimerkiksi humalatilan vuoksi puutteellinen. Helsingin poliisin tietoon on tullut muutama niin sanotussa pimeässä taksissa eli epävirallisessa taksissa tapahtunut epäilty seksuaalirikos vain kuukauden sisällä. Rikoskomisario Saara Asmundelan mukaan on ollut aistittavissa, että pimeiden taksien kyytiin on haettu sellaisia ihmisiä, jotka ovat vähemmän toimintakuntoisia.
Sampo Kaulanen aikoo lahjoittaa kilpailun voitosta saamansa potin hyväntekeväisyyteen.
Täydellinen jääkiekkokatsomo vaatii kolme asiaa: hyvää seuraa, sopivan määrän jännitystä ja maukkaat eväät.
Kotimaa
Sininen tulevaisuus
Sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo listaa Puheenvuoro-blogissaan kymmenen puolueen tavoitetta.
Langettava liittyy toimittaja Sanna Ukkolan lokakuussa julkaistuun kolumniin.
Mikko Rantasen Colorado-joukkuekaveri Sven Andrighetto hyökkää illalla Suomea vastaan Sveitsin riveissä. Alkusarjassa Andrighetto taklasi polvella Itävallan Steven Strongia päättäen tämän turnauksen loukkaantumiseen. Andrighetto kärsi yhden ottelun pelikiellon. Leijonien ykkösketjun hyökkääjän Mikko Rantasen mukaan Andrighetto ei kuitenkaan ole mikään paha poika. Hän yllättyikin pelikieltouutisesta.
Saaristomeren oma ”roska-auto” eli Roope-jätealus oli vierailemassa Helsingin Kauppatorin edustalla ja piti avoimia ovia yleisölle keskiviikkona 16.5. Pidä Saaristo Siistinä ry:n jätealus noukkii jätettä Saaristomeren alueelta. Avovesikauden aikana Roopelle kertyy roimasti maileja ja jätesaaliiksi päätyy hyvinkin erikoisia asioita. - Ihan perus arkijätteestä lähtien muun muassa ruostuneeseen hellaan. Ihmiset kyllä muistavat hankkia uusia tavaroita, mutta vanhat tavarat eivät valitettavasti aina päädy oikealla tavalla kierrätykseen... Читать дальше...
Ukkolan kolumni julkaistiin Yle Uutisten verkkosivuilla lokakuussa. Julkisen sanan neuvosto on antanut langettavan päätöksen Ylelle. Yle julkaisi verkkosivuillaan toimittajansa Sanna Ukkolan kolumnin ”Vastaus Imagen blogissa esitettyihin väitteisiin”, jossa toimittaja väitti hänen esiintymistään kommentoineen yleisön edustajan häiriköineen häntä. Toimittaja oli saanut julkisuudessa kritiikkiä oltuaan yhteydessä yleisön edustajan työnantajaan, ja hän toi kolumnissaan esiin häirintäkokemuksiaan perustellakseen omaa toimintaansa.
Lasten uutisten tuottaja Fanny Fröman toivoo, että koululaiset innostuisivat lähettämään omia flossausvideoitaan uutisiin.
Ikonen aloitti huhtikuussa kokoomuksen ministeriryhmän valtiosihteerinä. Huhtikuussa kokoomuksen ministeriryhmän valtiosihteerinä valtiovarainministeriössä aloittanut Anna-Kaisa Ikonen jättää tehtävänsä Kevan hallituksen puheenjohtajana. - Päädyin ratkaisuun erityisesti ajankäytöllisistä syistä ja varmistaakseni, ettei epäilyjä roolieni epäselvyydestä synny. Teen ratkaisuni Kevan parhaaksi. Jostain on luovuttava, kun ottaa vastaan jotain uutta, Ikonen kommentoi tiedotteessa.
Poliisi etsi päivällä Torniossa kadonnutta muistisairasta vanhusta. Vuonna 1938 syntynyt nainen katosi Tornion keskustasta torstaina aamukahdeksan ja -kymmenen välillä. Poliisi kertoo, että kadoksissa ollut nainen löytyi hyvässä kunnossa iltapäivällä Oulun linja-autoasemalta. Poliisi kiittää havainnoista ilmoittaneita.
Tekijä ampui myös ex-vaimoaan, mutta nainen selvisi hengissä. Mies käveli ex-vaimonsa kotiin ja avasi talossa tulen Ponderissa, Pohjois-Texasin maaseudulla. Tekijä tappoi kolme lastaan ja ex-vaimonsa uuden poikaystävän ja käänsi sitten aseensa itseään kohti. Dentonin piirikunnan poliisin ylikomisarion Orlando Hinojosan mukaan mies ampui myös ex-vaimoaan, mutta tämä selvisi hengissä.
Poliisimies laukaisi voimankäyttöön liittyneen harjoituksen yhteydessä tahattomasti virka-aseensa Hämeenlinnassa poliisiaseman käytävällä. Salpausselän kihlakunnansyyttäjä on nostanut syytteen poliisimiestä vastaan virka-aseen varomattomasta käsittelystä, törkeästä vammantuottamuksesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Kouluttajana toiminut poliisimies laukaisi viime vuonna 12. maaliskuuta voimankäyttöön liittyneen harjoituksen yhteydessä tahattomasti virka-aseensa Hämeenlinnassa poliisiaseman käytävällä.
Tuotannonrajoitukset, kysynnän kasvu ja Yhdysvaltojen uudet pakotteet Irania vastaan ovat keskeiset syyt öljyn kallistumiseen.
Arabimaat haluavat suitsia Hizbollahin ja Iranin vallan kasvua. Persianlahden kuusi arabimaata ovat Saudi-Arabian johdolla ryhmittyneet Yhdysvaltojen rinnalle vastustamaan Iranin tukemaa Hizbollah-liikettä. Persianlahden arabimaat ovat asettaneet Libanonin Hizbollah-liikkeen johtajia terroristilistalleen. Saudi-Arabian uuttistoimisto SPA:n mukaan terroristilistalle on laitettu muun muassa Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallah ja hänen kakkosmiehensä Naim Qassem. Persianlahden arabimaiden yhteistyöneuvoston muodostavat Saudi-Arabia... Читать дальше...
Kotimaa
Vihreiden entinen kuntapoliitikko Saido Mohamed saa syytteen törkeästä rahanpesusta, kertovat Yleisradio ja perussuomalaisten puoluelehti Suomen Uuti