Sakot ja poliisin tekemät pidätykset ovat hillinneet demokratiaa ajavan venäläisen Artjom Gontšarenkon aktivismia.
Sote-uudistus tulee pian, mutta toinen suuruudistus on jo nurkan takana. Liian moni elää tuilla ja siksi Suomen seuraava suuri poliittinen taistelu käydään kannustinloukkujen purkamisesta.
Tänään perjantaina selvinnee, ehdottaako pankkivaltuusto Olli Rehniä huippuvirkaan.
Ajokorttiuudistuksen pitäisi näillä näkymin tulla voimaan tulevana kesänä. ”Tutkinto vaikeutuu ja läpipääsyprosenteille tulee tapahtumaan luultavasti sama kuin Ruotsissa ja hylkäysprosentit nousevat”, arvioi helsinkiläinen autokoulukouluyrittäjä Jouko Kalliola.
Jotta perintö säilyy elävänä, juhlan on uudistuttava. Nuoret mukaan suunnitteluun ja teema näkyviin oppitunneilla, suosittaa juhlatoimikunta.
Myöhässä alkanut lintujen kevätmuutto on nyt kiihkeimmillään.
Helsinkiläisellä Kim Koivulla on jo nyt takanaan epätyypillinen golfura.
Sääntöjen tarkoituksena on varmistaa reilu kilpailu naisten yleisurheilussa.
Liberaalin Moon Jae-inin nousu Etelä-Korean presidentiksi on ollut avainasemassa naapurusten rauhanhieronnalle.
Suomessa vaikuttaa olevan vallalla kahdet eri asuntomarkkinat. Ohjelmistoyhtiö Reaktorin ennusteessa erot tulevat näkyviin jo Helsingin sisällä: kantakaupungissa hintojen odotetaan pääsääntöisesti nousevan, laitamilla laskevan.
Kärpät lähti Hakametsästä kultamitalit kaulassa Ouluun ainakin yhden pysähdyksen taktiikalla. Kultamitalistien karaoke-esitykseen hyppäsi mukaan myös Temptation Island -kilpailija. Ensimmäinen pysähdys Kärppien bussilla oli Hakametsästä muutama kilometri länteen Tampereen keskustassa sijaitsevaan ravitsemusliikkeeseen.
Laulaja ja näyttelijä Janelle Monáe kertoo tapailleensa niin naisia kuin miehiäkin. Monáe kertoo tuoreessa Rolling Stone -lehden haastattelussa olevansa queer. - Mustana queer-naisena Yhdysvalloissa, sellaisena joka on ollut suhteissa miehien ja naisten kanssa, katson olevani vapaa motherfucker, hän toteaa.
Urheilu
Jääkiekko
Leijonat voitti jääkiekon Euro Hockey Tourin ottelussa Venäjän torstaina Helsingissä 3-2. Suomi oli noussut 0-1 -tappioasemasta johtoon, mutta Venäjä tasoitti vielä ja ratkaisu nähtiin voittolaukauskisassa.
Oulun Kärpät juhlii seurahistoriansa kahdeksatta jääkiekon Suomen mestaruutta. Oululaisryhmä vei finaalisarjan Tapparaa vastaan nimiinsä voitoin 4-2 ja palasi mestaruuskantaan kahden välivuoden jälkeen. Kärpät varmisti mestaruutensa voittamalla torstaina kuudennen finaaliottelun maalein 1-0.
Kotkan Hovinsaarella tapahtui torstai-iltana väkivaltarikos. Saarenkadulla sijaitsevassa kerrostalossa oli käynnissä poliisioperaatio. Paikalla oli useita poliisin partioita. Poliisi sai hälytyksen Saarenkadulla sijaitsevaan kerrostaloon ennen iltakymmentä.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron opetti, että yhteisen planeettamme on oltava ”great again”. Macronin Yhdysvaltain-valtiovierailun aikana nähdyt poskisuudelmat, rutistukset ja presidentti Donald Trumpin omistava tapa tarttua ystävänsä Emmanuelin käteen olivat kehonkieltä, jonka valtapoliittiset piiloviestit herättivät hämmennystä. Epäily siitä, että presidentti olisi ”cher Donaldin” vietävissä hälveni keskiviikkona, jolloin Macronin 50-minuuttinen ja retorisesti säihkyvä voimapuhe Yhdysvaltain... Читать дальше...
Keskustan nykymenon haastaja tulee vasemmalta.
Hyviä aloitteita on tehty, seuraavaksi on tuloksien vuoro.
Mutta eipä huolta, onhan työntekijällä oikeus palkalliseen sairausvapaaseen.
Kun ruuan vienti Suomesta Kiinaan kasvaa, kasvaa luultavasti kiinalaisten kiinnostus tulla myös omistamaan tätä tuotantoa.
Kunniavelka pitää maksaa viimeistään nyt.
Sipilän ja Rinteen keskustelua kannattaa nyt seurata. Myös kokoomuksessa.