Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisee tiistaina ensimmäisen raportin selvityksestä lastensuojelun kuormittavuuden vähentämiseksi. Raportti käsittelee sosiaalityöntekijöiden määrän riittävyyttä sekä ottaa kantaa nykyisiin laatusuosituksiin sekä lainsäädäntöön.
Tämän illan jaksossa Sabitan-heimossa käsitellään äänestyspäätöstä. Kalle Palanderille jäi pudotuksesta ”sikamainen fiilis”. Selviytyjät Suomen tämän illan jaksossa Sabitanin leirissä puhuttaa laulaja Mariko Pajalahden yllättävä putoaminen. Marikolla oli vahva liitto Kalle Palanderin ja Kai Vaineen kanssa, mutta siitä huolimatta hänet äänestettiin ulos. Katja - ja käsi ylös, kuka on taas yllättynyt, nostaa käden, Katja Ståhl sanoo.
Neutraalin ja hillityn sisustuksen ei tarvitse olla tylsä ja persoonaton. Beigen, valkoisen ja harmaan sävyt ovat sisustuksessa kauniita, mutta pieni määrä väriä ja tekstuuria voi saada sisustuksen täysin uudelle tasolle. Sinun ei tarvitse maalata punaista tehosteseinää tai ostaa sinistä sohvaa. Pienemmät sisustusesineet, kuten kulhot ja tyynyt ja taulut, riittävät. Kannattaa myös kokeilla rohkeasti kylmien ja lämpimien sävyjen yhdistämistä.
Paavo Väyrynen kertoo oman näkemyksensä eilisen tapahtumista. Väyrysen erottanut kaksikko kertoi oman versionsa Iltalehdelle Oulussa. Paavo Väyrynen ottaa kantaa eilen julki tulleisiin tietoihin, joiden mukaan hänet on erotettu itse perustamastaan kansalaispuolueesta. Hänen mukaansa syytökset ovat järjettömiä ja hän harkitsee oikeustoimia.
Teknologiasta saatiin apua turvallisen liikkumisen edistämiseksi. Etukäteen tilattu taksi tuli tunnin myöhässä Intian Chennain asemalle, jonne toimittaja Shiba Kurian oli saapunut ruuhkajunalla työpäivän jälkeen. Kyytiä odotellessaan hän joutui kuuntelemaan asemalla lorvailevien miesten huutelua ja naureskelua. Seuraavana päivänä Kurian palasi asemalle ja merkitsi paikan turvattomaksi puhelimensa Safetipin-sovellukseen. Nyt kaikki sen käyttäjät saavat varoituksen liikkuessaan alueella. – Turvallisuus... Читать дальше...
Kaikki tietävät, että nenällä haistellaan, mutta sillä on myös paljon muita tehtäviä.
Musiikinopettaja Jan Nyberg valisti oppilaita Kalevalan päivän kunniaksi riimittelemällä. Vantaankosken koulun luokkahuoneissa höristeltiin korvia keskiviikkona Kalevalan päivänä, kun musiikinopettaja Jan Nyberg päätti esitellä räppäystaitojaan aamunavauksessa. Nyberg avasi lähetyksen kertomalla löytäneensä Dr. Dren kappaleen, jonka hän laittoi soimaan. Koulun oppilaat ja opettajat saivat pian huomata, kuinka Nyberg riimitteli sulavasti suomeksi ajankohtaisesta aiheesta, eli Kalevalasta.
Krista Pärmäkoski sanoi Ylelle, että lauantain sprintin tapahtumat siivittivät hänet voittoon. Pärmäkoski voitti 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan väliaikalähdön 20,9 sekunnin erolla Venäjän Natalia Neprjajevaan. Norjan Marit Björgen (+26,7) oli kolmas. - Minulla oli tänään tosi hyvä päivä, huolto teki hyvää työtä ja oli kiva hiihtää. Mietin, että jos joku hiihtää tänään kovempaa, niin kovaa saa mennä, Pärmäkoski sanoi Ylen tv-haastattelussa.
Sotaveteraani kuulee toisinaan vieläkin pikakiväärin ääniä korvansa juuressa, vaikka sodasta on kulunut jo yli 70 vuotta. Oli juhannusaatto 1944, kun 18-vuotias Matti Puustinen joutui 16 ikätoverinsa kanssa täydennyspataljoona 5:ssä sotaan Vitelen kylään lähelle Aunusta. Nuorukainen oli menettää henkensä heti ja näki läheltä tovereidensa kuolemat. - Meitä oli autonlavalla poikia, kun ampuminen alkoi. Äkkijarrutus pudotti jo heti muutamia maahan ja raajat vääntyivät. Osalla pettivät hermot. "Meidät tapetaan", he huusivat peloissaan. Читать дальше...
Lahden maailmancupin viikonloppu huipentuu. Iltalehti seuraa päivän suomalaistapahtumia. 13.45: Maastohiihto, miehet 15 km (perinteinen), väliaikalähtö 15.45: Yhdistetty, hiihto-osuus 10 km Niskanen ja Pärmäkoski kättelivät presidentti Niinistöä lentokentällä vajaa viikko sitten.
YK:n mukaan apua ei ole saatu toimitettua alueelle suunnitellusti, koska siihen ei ole saatu lupaa. Lähes 600 ihmistä on kuollut ja yli 2000 loukkaantunut Syyrian Ghoutassa ilmaiskuissa ja maataisteluissa helmikuun alusta tähän päivään ulottuvalla jaksolla, kertoo uutistoimisto Reuters. Lisäksi sadat perheet ovat paenneet alueelta. The Syrian Observatory for Human Rights -järjestön mukaan ainakin 300-400 perhettä on paennut. Järjestön mukaan hallituksen joukkojen pommitukset ovat keskittyneet Mesraban kaupunkiin.
Aino-Kaisa Saarinen, 39, kilpaili todennäköisesti viimeistä kertaa Salpausselällä maailmancup-kisassa. Kokenut Saarinen ei todellakaan jäänyt statistiksi kotiyleisön edessä. Saarinen aloitti todella väkevästi ja kunto kantoi kiitettävästi maaliviivalle asti. Hollolalainen oli 10 kilometrin perinteisellä upeasti yhdeksäs. Saarinen kommentoi Ylen haastattelussa, että olo on helpottunut. Hänen mielestään hiihto oli takuulla kauden paras, mutta myös täynnä tunteita.
"Sitä näyttää johtavan viime heinäkuussa jäseneksi liittynyt ja varapuheenjohtajaksi nostettu Piia Kattelus. Keulakuvaksi ja likaisen työn tekijäksi on joutunut puheenjohtaja Sami Kilpeläinen."
Bannister oli 88-vuotias.
Mika Poutala on sijoittunut viidenneksi sprinttereiden MM-kisoissa Kiinassa. Poutala luisteli erittäin tasaiset neljä starttia. Hän oli porukan viidenneksi nopein kahdessa 500 metrin lähdössä ja yhdessä 1000 metrin startissa. Lauantain tonnilla hän oli ryhmän kuudes. Kultamitalin otti Norjan Håvard Lorentzen. Kakkonen oli Hollannin Kjeld Nuis, kolmas hänen maanmiehensä Kai Verbij. Poutala jäi yhteisajoissa mitalista reilut neljä sekunnin kymmenystä.
Pärmäkoski johti kilpailua kaikilla väliaikapaikoilla.
Ensimmäiset naispapit vihittiin Suomessa 6. maaliskuuta 1988. Helsingissä poliisit vartioivat tilaisuutta. Miksi naispappeuden vastustajia ei vieläkään panna kuriin?
Fiorentinan kapteeni Davide Astori oli joukkueensa mukana pelimatkalla Udinessa.
Ensiaputarvikkeita ja ruokaa kuljettavien rekkojen oli määrä päästä piiritysalueelle Dumaan sunnuntaina, mutta YK:n mukaan suunnitelma ei toteutunut.
Angela Merkelin uuden hallituksen on vastattava kansalaisten huoliin turvallisuudesta, sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja kuulluksi tulemisesta, kirjoittaa HS:n Berliinin-kirjeenvaihtaja Anna-Liina Kauhanen.
Kaikki koneessa olleet 66 ihmistä kuolivat noin kaksi viikkoa sitten tapahtuneessa turmassa.
Italian jalkapallon pääsarjassa Serie A:ssa pelannut Davide Astori on kuollut. Fiorentinan kapteeni Astori löydettiin kuolleena Udinen kaupungissa hotellihuoneesta, kertoo Gazzetto dello Sport -lehti. Fiorentinan oli tarkotus pelata kaupungissa vierasottelu Udinesea vastaan.
Lahden maailmancupin viikonloppu huipentuu. Iltalehti seuraa päivän suomalaistapahtumia. 12.15: Maastohiihto, naiset 10 km (perinteinen), väliaikalähtö 13.45: Maastohiihto, miehet 15 km (perinteinen), väliaikalähtö 15.45: Yhdistetty, hiihto-osuus 10 km Niskanen ja Pärmäkoski kättelivät presidentti Niinistöä lentokentällä vajaa viikko sitten.
Krista Pärmäkoski oli oivassa vireessä Salpausselällä naisten 10 kilometrin väliaikalähdössä. Kisan kakkoseksi hiihti venäjän Natalia Neprjajeva ennen Norjan Marit Björgeniä. Kerttu Niskanen oli upeasti neljäs. Hän jäi palkintopallista vain 0,3 sekuntia. Kilpailu hiihdettiin perinteisellä hiihtotavalla. Suomalaisten kokonaispanos kotiyleisön edessä oli vahva. Aino-Kaisa Saarinen oli yhdeksäs, Johanna Matintalo kymmenes.
Elokuvamogulin asianajaja ei usko, että Weinstein tuomitaan naisten ahdistelusta tai raiskauksista. Video: Plastic Jesus -niminen taiteilija otti kantaa Weinstein-kohuun kultaisella Casting Couch -patsaalla. (Reuters) Kymmenet naiset ovat väittäneet Hollywood-tuottaja Harvey Weinsteinin ahdistelleen heitä tai jopa raiskanneen heidät.