Ambulanssikopteri haki laivalta ihmisen, jolla arvioitiin olevan ampumisesta syntyneitä vammoja.
Eduskunta kävi perjantaina kaikkiaan 16 äänestystä vastaesityksistä ja lausumaehdotuksista. Alkoholilain sisältö on nyt hyväksytty.
Syynä on yhtiön odotuksia merkittävästi heikommaksi jäänyt myynti syksyllä.
Pyysimme teiltä ehdotuksia emojien suomenkielisiksi nimiksi. Saimme parhaita!
Journalistien ammattijärjestö Suomen Journalistiliitto pitää kulttuuri- ja mielipidelehtien tukikohtelua opetus- ja kulttuuriministeriössä kohtuuttomana ja vaatii, että näiden lehtien saamaa tukea ei heikennetä. Noin 200 kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehden kattojärjestö Kultti ry paljastie keskiviikkona, että ministeriö on ilmoittanut lakkauttavansa kokonaan kirjastojen kulttuurilehtien ostotuen asiasta tehtävän selvityksen ajaksi. Vajaan 200 000 euron ostotuki on merkittävä verrattuna kulttuurilehtituen kokonaismäärään... Читать дальше...
Merkityksellinen tutkimus etsii vastauksia miksi-kysymyksiin, ja Kuorikosken mukaan ne ovat yhteiskuntatieteissä jääneet sivuun.
Malediiveilla sijaitsevasta Hurawalhi Resortista löytyy varsin erikoislaatuinen ravintola. 5.8 Undersea Restaurant nimittäin sijaitsee aaltojen alla. Lasiseinäinen ravintola on lajissaan maailman suurin. Uusiseelantilaisen yrityksen rakentama ravintola avattiin viime vuonna. Sen asiakkaat voivat ruoasta nauttiessaan ihailla samaan aikaan kaloja, kilpikonnia ja muuta vedenalaista elämää.
Useita kuolleita tai erittäin huonokuntoisia joutsenia oli tuotu eilen tutkittavaksi Korkeasaaren villieläinsairaalaan ja Viikin yliopistolliseen eläinsairaalaan.
Yhden ihmisen epäillään haavoittuneen ampumisessa ruotsinlaivalla perjantaiyönä. Ruotsin poliisi sai torstain ja perjantain välisenä yönä ilmoituksen, jonka mukaan Turusta Tukholmaan matkalla olleella Viking Grace -laivalla yksi ihminen olisi haavoittunut ampumisessa. Yksi henkilö on toimitettu ambulanssihelikopterilla sairaalahoitoon Ruotsissa. Iltalehti uutisoi aiemmin perjantaina, että Viking Gracella on ollut pelastus- ja viranomaisoperaatio. Viking Line vahvisti, että laivalla tapahtui välikohtaus... Читать дальше...
Perjantain vetovihje uskoo Sheffield W:n managerin Carlos Carvalhallin saaneen tarpeeksi joukkueensa vuotavasta puolustuksesta ja korjaavan asian tämän illan Wolves-peliin. Kevään nousukarsinnoissa karvan päähän Valioliigapaikasta jäänyt Sheffield W tunnettiin viime kaudella erittäin tarkasta pelistä ja tiukasta puolustuksestaan. Joukkueelle tehtiin perussarjassa kolmanneksi vähiten maaleja (45 maalia/46 ottelua). Tällä kaudella menestys ei ole ollut samaa tasoa johtuen juuri heikommasta puolustuspelaamisesta. Читать дальше...
Sportsnetin Andrew Berkshire katsoo artikkelissaan Jesse Puljujärven kautta tilastojen lävitse. Berkshiren arvio on kokonaisuudessaan positiivinen. Puljujärvi on saanut tilaisuuden päästä näyttämään taitojaan häikäisevän hyvän Connor McDavidin kanssa, mutta suomalainen on suoriutunut myös omilla ansioillaan.
Pidätetty mies oli joutunut identiteettivarkauden uhriksi. Hänen nimissään oli vuokrattu matkailuauto ja myyty se eteenpäin.
Kotimaa
Alkoholilaki
Suuri valiokunta on pättänyt tukea eduskunnan päätöstä alkoholin sallitun prosenttirajan nostamisesta 4,7:stä 5,5:een ruokakapoissa. Suuren valiokunnan päätöksen myötä alkoholilain kokonaisuudistuksen sisältöön ei enää voi tehdä muutoksia.
Valokuvaaja Minttu Lehtovaara valvoi jo lapsena myöhään, mutta sai oikean diagnoosin vasta kolmekymppisenä. Se vaati unirytmin täydellisen pirstaloitumisen ja totaalisen uupumisen.
Elonkerjuu palaa keikkalavoille pääsiäisenä. Luvassa on myös uutta materiaalia. Vokalisti Osku Ketola on joutunut hakemaan lisäapua leikkauspöydältä. Elonkerjuu-yhtye vahvisti keskiviikkona ensimmäiset viralliset keikkansa vokalisti Osku Ketolan liittymisen jälkeen. Bändi nähdään Nordic Live Productions Oy:n konserteissa 29.3. Seinäjoki Areenalla ja 31.3. Vaasan Rewell Centerillä. Kitaristi Simo Rallin mukaan keikkoja on jo lyöty lukkoon useampikin.
Kotimaa
Alkoholilaki
Kansanedustaja Outi Mäkelä ennusti (kok.) Uudelle Suomelle suuren valiokunnan kokouksesta todellä täpärää. Valiokunta on juuri kertonut puoltavansa eduskunnan äänestystulosta asiassa.
Tyttö sai lähetettyä tekstiviestin ystävälleen, joka otti yhteyttä liikennöitsijän asiakaspalveluun. Täysi-ikäistä tyttöä ahdisteltiin seksuaalisesti Itä-Suomesta Helsinkiin matkalla olleessa linja-autossa joulukuun alussa. Bussin kyydissä olleen matkustajan mukaan tummassa puvussa ollut mies kosketteli ja puhutteli seksuaalisesti loukkaavaan sävyyn vieressään istuvaa tyttöä matkan aikana.
Kalevi Ahon ooppera vetää moskovalaisia oopperataloon Punaisen torin reunalla. Teos jatkaa seuraavaksi Viroon ja ehkä Meksikoon.
Bakteerit kehittyvät jatkuvasti vastustuskykyisemmiksi. Yhä useampi aiemmin antibiooteilla parannettavissa ollut tauti on käynyt entistä vaikeammaksi nujertaa. Edes useamman lääkkeen yhdistelmä ei enää takaa hoidon onnistumista. Tulevaisuudessa monet ”menneisyyden taudit”, kuten tuberkuloosi ja kolera voivat käydä yhtä vaarallisiksi kuin ne olivat ennen antibioottihoitoja. Professori Sally Davies on huolissaan tilanteesta. – En yleensä säikyttele ihmisiä helposti, mutta se, […]
Stockmann Herkun liiketoiminta Suomessa siirtyy S-ryhmälle vuodenvaihteessa.
Ei kiharrinta, ei hätää! Nostalgisen naisellinen kiharakampaus onnistuu ilmankin. Riku Campo näyttää, miten glamouria huokuva kiharakampaus tehdään sormin. Tätä on kokeiltava! Video Riitta Heiskanen
Kotimaa
Alkoholilaki
Perjantai on riemun päivän kokoomuslaisille poliitikoille, jotka ovat ajaneet läpi prosenttirajan korottamista eli vahvempien oluiden tuomista ruokakauppaan.
Seitsemän loukkaantui vakavasti.
Herkkujen käytettävä ensi vuoden loppuun asti vanhaan tukkuaan Tukoa.