Vähäosaisille joulujuhlan järjestävä naiskolmikko yllättyi ihmisten auttamisen halusta - ”Näin runsasta lahjamäärä emme ole aiemmin saaneet”
Kolme kauhavalaisnaista järjestää jouluaattona joulujuhlan yksinäisille ja vähäosaisille. Kolmikko haluaa muistuttaa samalla
välittämisen tärkeydestä. Kauhavalaiset Marjo Hannula, Miia Vistbacka sekä Irmeli Jousmäki ovat olleet hyvällä asialla jo ennen joulua. Kolmikko on kerännyt eri tahoilta lahjoituksina saatuja ruokatarvikkeita sekä joululahjoja valmiiksi jouluaaton juhlaa varten. Miia Vistbackan mukaan monet ovat olleet mukana avokätisesti.
- Olemme järjestäneet vastaavan tapahtuman jo muutamana vuonna aiemmin, mutta näin runsasta ruoka- ja lahjatavaramäärää emme ole saaneet aikaisemmin. Tuntuu todella hienolta, että näin moni on mukana hyvässä hengessä.