Resurssien keskittämisen vuoksi käsittelyajat pitenevät muiden aluehallintovirastojen alueilla.
Adele kertoo haluavansa musiikin sijaan keskittyä seuraavaksi ”muihin luoviin asioihin”.
Donald Trump selviytyi ampumisesta ja lunasti kannattajiensa mielissä paikkansa Jumalan valittuna ja pelottomana alfauroksena. Mikään ei voi enää pysäyttää suurta suunnitelmaa, he uskovat.
Timo Vornasen rikosepäilyt siirtyvät syyteharkintaan. Vornanen ei kommentoinut tapauksen yksityiskohtia keskiviikkona HS:lle.
Myös videon kuvaajan edustama Chelsea on ottanut kantaa kohuun.
Viikonloppuna 90 ihmistä kuoli, kun Israel yritti surmata Hamasin aseellisen siiven johtajan. Iskun onnistumisesta ei ole tietoa, mutta muuttaisiko yksittäisen ihmisen surmaaminen sodan suunnan?
Pariisin läpi virtaavan Seinen veden laatu herättää huolta olympialaisissa.
Pitkän linjan demaripoliitikot Erkki Tuomioja ja Liisa Jaakonsaari pitävät rajalakikiistaa poikkeuksellisena kriisinä. He eivät kuitenkaan usko, että se jättäisi puolueeseen syvempiä arpia.
Poliisi kertoi keskiviikkona kansanedustaja Timo Vornasen myöntäneen vieneensä aseensa kahdesti työhuoneeseensa eduskunnassa.
Euroopan komissio ei olisi saanut salata koronarokotesopimusten yksityiskohtia, linjaa yleinen tuomioistuin.
Toimiston A4-paperi voi viiltää haavan sormeesi, jos se kohtaa ihon noin 15 asteen kulmassa.
Vuoden euribor-viitekorko laski keskiviikkona alimpiin lukemiinsa sitten viime syksyn korkohuippujen.
Liikunta- ja kulttuuriedulla ostettuja lippuja myydään verkossa, vaikka verovapaata etua ei saisi vaihtaa rahaksi.
Sentimentaalinen Viimeiseen sointuun -sarja laskee nuoruusmuistojen varaan mutta kertoo enemmän eutanasiasta
Kultavalmentajan sopimusta on jäljellä vielä kaksi vuotta.
Käännytyslaki on ensimmäinen valtuuslaki, jossa eduskunnalla ei ole oikeutta jälkitarkastukseen, eli käyttöönoton kumoamiseen.
EU-komissio oli luokitellut Tiktokin yhdeksi digimarkkinoilla suurta valtaa käyttävistä portinvartijoista, joiden on noudatettava tiukempaa sääntelyä.
Eveliina Heinäluomaa onnitteli lapsen syntymästä tämän isä Eero Heinäluoma.
HS kertoi tiistaina ketun poikkeuksellisesta rottasaaliista Kotkassa. Sen jälkeen lukija lähetti videon Helsingissä tekemästään kettuhavainnosta.
Turussa on ravintola, joka myy pizzoja viidellä eurolla. HS selvitti, miten se on mahdollista.
Ingrid Andress pyysi anteeksi baseballyhteisöltä.
Useat edustajainhuoneen demokraatit haluavat viivyttää Joe Bidenin ehdokkuuden vahvistamista virtuaalisessa äänestyksessä, jonka myötä Bidenin nimitys voitaisiin virallistaa jo heinäkuun loppuun mennessä.
Meemitili kutsui seuraajansa ja HS:n lukijat aamupäiväkaljoille. Paikalle saapui ihmisiä, jotka tietävät, mistä Instagramin meemikulttuurissa on kyse.
Nykyihminen haluaa kontrolloida kaikkea. Sillä voi olla tuhoisia seurauksia parisuhteille, professori uskoo.
Oletko kotiäiti tai jäänyt muuten vain kotiin hoitamaan taloudenpitoa? Vastaa HS:n kyselyyn.