Lionel Messi loukkaantui.
Pituuden pitäisi periaatteessa pysyä aikuisiällä muuttumattomana. Jos näin ei ole, voi olla hyvä syy käydä lääkärissä.
Saksalaislehti Bildin mukaan Ralf Schumacher on ollut kaksi vuotta yhdessä kumppaninsa Etiennen kanssa.
Englanti hävisi jalkapallon EM-finaalin. Britanniassa ollaan kuitenkin eteviä häviämään, kirjoittaa HS:n Lontoon-kirjeenvaihtaja Annamari Sipilä. Tappio alleviivaa uuden työväenpuoluelaisen hallituksen uurastuksen eetosta.
Katy Perry tekee paluun kappaleella, joka kuulostaa muoviselta ja tyhjältä. Fanit ovat kritisoineet laulajaa yhteistyöstä maineeltaan ryvettyneen tuottajan kanssa.
Republikaanien puoluekokous on tärkeä suunnannäyttäjä, kirjoittaa HS:n Washingtonin-kirjeenvaihtaja Elina Väntönen.
Räjähdys tapahtui sunnuntaina jalkapallon EM-loppuottelua seuranneita ihmisiä täynnä olleen kahvilan ulkopuolella.
Kiinan taloutta kuormittavat esimerkiksi kiinteistösektorin kriisi, korkea nuorisotyöttömyys ja aluehallintojen velkakuormat.
Helsingin keskustassa myydään kesäöinä seksiä. HS seurasi, miten naiset tarjosivat miehille aamuyöstä ”hierontaa omassa paikassaan”. Poliisin mukaan monet seksityöläiset tulevat Afrikasta ja käyvät Suomessa vain piipahtamassa.
Luksusveneitä tekevän Saxdorin liikevaihto on pian jo 100 miljoonaa euroa, vaikka suomalaisten piti olla luksustavaroiden markkinoinnissa surkeita. Nuoren yrityksen takaa löytyy omalaatuinen kultasormi, joka on perustanut jo viisi kuuluisaa veneyritystä.
Säännöllinen saunominen siivosi sammakoista sieni-infektion.
Helsingissä järjestettiin vuonna 1974 pohjoismainen elektronimikroskopiakongressi.
Ammatillisen koulutuksen on vastattava myös työikäisen väestön osaamistarpeisiin.
Moskovaan rakennetaan Putinin määräyksestä museo, joka kertoo Venäjän saavutuksista Putinin valtakauden aikana.
Työssäni rikosseuraamustyöntekijänä kohtaan yhdyskuntaseuraamuksiin tuomitut nuoret heidän tekojensa ja tuomioidensa takana.
Tampereella testataan elokuussa maan ensimmäisiä sähköisiä kaukoliikenteen linja-autoja.
Li Andersson (vas) on nousemassa valiokunnan puheenjohtajaksi EU-parlamentissa. Sitä kautta pääsee istumaan tärkeisiin pöytiin, kertoo entinen europarlamentaarikko Nils Torvalds (r).
Uskonnolliset ja perinteiset johtajat pystyvät usein tunnistamaan disinformaation ja jakamaan yhteisöissään oikeaa tietoa.
Millaisen maalauksen Eetu Isto tekisi tänä päivänä?
Miksi marjayrittäjät eivät järjestä ihmisille kuljetuksia kaupungeista?