Rahapeliyhtiöt haastavat Veikkauksen monopolia kumppanuusmarkkinoijien avulla. Menestyneimmät suomalaiset hankkivat bisneksellä miljoonien liikevaihdon. Rahapelialan etujärjestö uskoo, että ”affien” kulta-aika on ohi.
The Bikeriders -elokuva seuraa moottoripyöräkerhon väkivaltaista matkaa 1960-luvun Chicagossa. Kaikki ei ole silti vain machoilua, sillä kertojanäänen saa prätkäjengiläisen vaimo eli näyttelijä Jodie Comer. Helsingin Sanomat tapasi elokuvan ohjaajan ja tähdet Lontoossa.
Alexander Stubbista valmistuu parhaillaan vahanukke perheyrityksessä Viron maaseudulla. HS pääsi seuraamaan, kun päätä sovitettiin vartaloon. Vaha-Stubb siirtyy Visulahden vahakabinettiin vielä tänä kesänä.
Ainutlaatuiset rikostilastot kertovat, miten suomalainen yhteiskunta on muuttunut lähes kahdessasadassa vuodessa. Aikoinaan eniten tuomioita tuli juopumuksesta ja avioliiton ulkopuolisesta seksistä. Kun asenteet muuttuvat, rikollisuus voi osoittautua täysin keinotekoiseksi.
Suomessa voi edelleen selvitä läheiseen kohdistuvasta väkivaltarikoksesta pyytämällä anteeksi, vaikka kyse on vakavasta ja vahvasti sukupuolittuneesta rikoksesta.
Kulttuuripääkaupungit muodostavat pysyvän verkoston, joka tuo yhteen alueidensa tekijöitä ja tuottajia.
Yritin nauttia kesästä järven rannassa, mutta jouduin nopeasti pakenemaan.
Asumisoikeusasunnot ovat olleet valtiolle hyvin edullinen asumismuoto.
Hätäpuheluihin vastaavat päivystävät pyrkivät kartoittamaan mahdollisimman tarkkaan, mitä on tapahtunut, jotta onnettomuuspaikalle voidaan lähettää oikeanlaista apua.
Käännytyslaki on sisällöllisesti, ajallisesti ja alueellisesti rajattu poikkeaminen perusoikeuksista, eikä merkitse poikkeamista niistä kokonaisuutena.
Taloustaitojen puute voi ajaa etenkin digimaailmassa eläviä nuoria ylivelkaantumiseen.
Joskus kivusta tulee kestämätöntä silloin, kun se määritellään epänormaaliksi.
Töölön jalkapallokentillä riitti torstaina säpinää, kun Helsinki Cupin jatkopelit käynnistyivät.
Emil Ruusuvuori muistuttaa asiasta, jonka moni jättää huomiotta tenniksen hulppeita palkintorahoja ihastellessaan.