Yhdysvallat | Trump kommentoi rasistista Obama-videota: ”En nähnyt sitä kokonaan”
Trump sanoo katsoneensa vain videon alun ja antaneensa sen sitten eteenpäin ihmisilleen.
Trump sanoo katsoneensa vain videon alun ja antaneensa sen sitten eteenpäin ihmisilleen.
Tommi Korpelan ja Tomi Lindforsin ystävyys alkoi alakoulussa. Se on säilynyt, vaikka toisesta tuli palkittu näyttelijä ja toisesta syvällä käynyt alkoholisti.
Päivikki Palosaari rakensi Levin matkailuimperiumin kovalla tahdolla lähes tyhjästä. Lapin mahtinainen tietää, miten turisteilta otetaan rahat pois.
Kim Mattsson hikoilee pari kertaa viikossa BeWen kaukalopallovuorolla Myllypuron jäähallissa.
Urheilutoimittaja ja entinen aitajuoksija Noora Toivo yllättyi Erikoisjoukot-ohjelmassa, kuinka hyvässä kunnossa hän oli yhä. Kuukausiliitteen Sielu ja ruumis -palstalla tunnettu henkilö kertoo suhteestaan omaan ruumiiseensa.
Vetääkö Yhdysvallat joukkonsa pois Euroopasta? Ei, sanoo puolustusministeri Antti Häkkänen. Silti amerikkalaistutkija varoittaa, että Euroopan on tartuttava nyt toimeen.
Kuukautisen pakinassa helmikuun Kuukausiliitteessä vaihdetaan vaippa ja keskustellaan maailmanpolitiikasta.
Suomalaisperhe eli vuosia unkarilaisessa kylässä. Sitten lapsi katosi. Yllätys odotti, kun poika löytyi. Kukaan kylässä ei ollut ennen nähnyt häntä.
Ikolan mitali, suvun mitali
Metsän käytöstä kieltäytyvä maanomistaja ei saisi suojelukorvausta, vaan rahallinen hyöty tulisi siitä, että käyttämättä jätettyä aluetta metsästä ei verotettaisi perinnönjaossa.
Kansalliset, tutkimusnäyttöön perustuvat hoitosuositukset ovat niin neuvolan henkilöstön kuin perheiden tuki ja turva.
Muodostelmaluistelu on hienoa joukkueurheilua ja taidetta. Onko se liian hienoa?
Jokainen raivattu luonnonmetsän sirpale heikentää ekosysteemiämme tavalla, jota ei voida korjata istuttamalla uusia taimia.
Tällä viikolla on puhuttu paljon siitä, miten sosiaali- ja terveydenhuoltoa pitäisi muuttaa. Ehdotukset ovat ristiriitaisia.
Marta-myrskyn odotetaan saapuvan Pyreneiden niemimaalle lauantaina.