Finnlines kertoo matkustajamäärien yli kaksinkertaistuneen sen reitillä Naantalista Ruotsin Kapellskäriin.
Trumpin ensimmäisellä kaudella Eurooppa yritti paikkailla Yhdysvaltojen jättäytymistä yhteisistä ilmastotoimista, mutta tällä kertaa kukaan ei tunnu haluavan ilmastojohtajuuden viittaa harteilleen.
Takamoto Katsuta sai suitsutusta tallipäällikkö Latvalalta.
Kauppaan kävelen mielelläni, mutta paluumatkalla voisin harkita raitsikkaa painavien kantamusten takia.
Yhdysvaltain varapresidentin J. D. Vancen mukaan ideologiset vastustajat ovat suurempi vaara kuin Venäjä ja Kiina. Vance sai tukea myös Suomesta.
Kaj Chydeniuksen loppuunmyydyn muistokonsertin orkesterisovitukset hivelivät korvia, kirjoittaa kriitikko Harri Römpötti.
Täydelliset kuvat kiinnostavat vain ottajaansa. Silti niiden vuoksi ollaan valmiita lavastamaan koko elämä, kirjoittaa Pekingin-kirjeenvaihtaja Matilda Jokinen. Palstalla kirjoitetaan arjesta ja sen ilmiöistä eri puolilla maailmaa.
Viime kuussa kuolleesta laulajatähdestä ja Mick Jaggerin kuuluisasta muusasta Marianne Faithfullista kaavaillaan elokuvaa. Sen ohjaisi suomalaisohjaaja Zaida Bergroth.
Barcelonassa tehtiin roima ennätys.
Ateneumin taidemuseon pääovet ja niiden ympäristö sotkettiin lauantaina.
Tekoäly ei kykene haistamaan jalkasilsan, diabeetikon asetonin, alkoholin suurkuluttajan vanhan viinan tai muuta tarkkanenäisen lääkärin tekemää olennaista havaintoa.
Lapin-matkailun kevätsesonki on nyt käynnissä. Kysyimme Äkäslompoloon juuri saapuneilta hiihtolomalaisilta, mitä he ajattelevat Lapin-loman hintalapusta.