Tekoälyagentit eivät ole kohdanneet missään vastaavaa innostusta kuin Kiinassa, kirjoittaa kolumnissaan HS:n Pekingin-kirjeenvaihtaja Matilda Jokinen.
Jussi-palkinnot ovat laatupalkintoja, ja siksi välillä parhaaksi voidaan valita elokuva, jolla on pienet katsojaluvut.
Ruotsin Hanna Öberg juhli voittoa.
Carnaval De Abreu -juhlakonsertti oli visuaalisesti näyttävä ja ensiluokkainen show. Loppuunmyytyjen keikkojen jälkeen Abreu jää määrittelemättömän mittaiselle tauolle.
Yhdysvaltain puolustusministeri Pete Hegseth on puhunut useasti laajenevista sotatoimista Iranissa. Saatavilla olevat tiedot eivät tue hänen puheitaan.
Suosikkiartisti on aiemminkin ottanut kantaa eläinten oikeuksien puolesta.
Ihmissuhteiden ja työkulttuurin ristiriitoja avataan käännöskirjoissa.
Selkä kestää erilaisia asentoja, ja pienet ryhtipoikkeamat ovat tavallisia löydöksiä koko väestössä.
Pattaya Newsin mukaan 55-vuotias suomalaismies jäi moottoripyörän alle.
Ohjelmistoyhtiöiden ripeä kurssilasku on tehnyt listaamattomiin yhtiöihin tehdyistä luottosijoituksista vaaran, jonka pelätään pahimmillaan vaikuttavan koko rahoitusjärjestelmään.
Oli 20 minuutista kiinni, ettei Suomen hiihtomaajoukkueen kisasta tullut pannukakku perjantaina.
Onko sinun alueellasi keli nyt poikkeuksellisen lämmin ja lumeton? Kerro meille havainnoistasi.