Alukselle tehtiin kesällä Tanskan ulkopuolella öljyalan oma tarkastus. Nyt odotetaan tuloksia Suomen satamavaltiotarkastuksesta.
Yhtiön mukaan sopimusneuvottelut ovat kestäneet odotettua pidempään viime vuoden lopulla.
Jouluaaton tapahtumia tutkitaan useana tapon yrityksenä.
Pittsburghin GM Kyle Dubas avaa Jesse Puljujärven tilannetta.
Kristillisdemokraattien puheenjohtajan mukaan ”on hyvä koko hallitukselle”, jos perussuomalaisiin siirtynyt Asmo Maanselkä pystyy Purran avustajana edistämään sosiaaliturvan uudistamista.
Useille toimittajille on selvää, miten tietoja tarkistetaan ja julkaistaan, vaikka loppuvuodesta ei siltä vaikuttanutkaan, kirjoittaa Aurora Rämö.
Dollari on vahvistunut runsaat kuusi prosenttia Yhdysvaltojen presidentinvaalien jälkeen. Siitä on hyötyä suomalaisille vientiyrityksille.
Lähes puolet tarkastetuista busseista sai poliisilta jonkin seuraamuksen.
Yhdysvaltojen vahvasti tukema Etelä-Korea on kyennyt pitämään Pohjois-Korean diktatuurin omalla tontillaan. Tilanteen kärjistyessä osapuolina olisivat Yhdysvaltojen lisäksi Kiina, Venäjä ja Japani, kirjoittaa HS:n ulkomaantoimittaja Petteri Tuohinen.
Olkiluodon ydinvoimalaitoksen viimevuotinen tuotanto olisi vuonna 1970 riittänyt koko Suomen sähkönkulutukseen.
Monet yritykset ovat julistaneet, että niissä ei enää tehdä etätöitä.
Omatekoisella teräaseella aseistautunut mies pitää panttivankeinaan neljää hoitajaa ja yhtä vartijaa.