Oilon aikoo sulkea kiinteistölämpöpumppuja tekevän tehtaan Lapualla. 47 ihmistä voi menettää muutosneuvotteluissa työnsä.
Myös Eagle S:n lippuvaltion eli Cookinsaarten viranomaiset ovat olleet mukana tutkinnassa.
Jasmin Kähärän suoritus ällistytti laajalti.
Politiikan jättänyt Tuija Brax johtaa nykyään Helsingin yliopiston yksikköä, joka vie oikeusvaltio-osaamista kehittyviin maihin.
Ongelma hidastaa maahantuloa Schengen-alueen ulkopuolelta.
Makeisbrändi Santa’s Break kertoi ennen joulua joutuneensa plagioinnin kohteeksi. Poliisi on takavarikoinut väärennettyä suklaata kiloittain.
Jenni Nurminen ja Pyry Suomala käyttävät omissa parisuhteissaan ehkäisynä kondomia, koska siitä ei aiheudu kenellekään haittavaikutuksia.
Jasmi Joensuu oli sprintissä seitsemäs – ja todella pettynyt. Tourin kokonaistilanteessa hän nousi silti peräti kuudenneksi.
Muusikon mukaan aiemman tiedotteen takana oli ”virheellinen informaatio”.
Meillä valtion virkahenkilöillä ei ole sananvapautta täysimääräisesti, sillä olemme myös hallinnon edustajia.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Mike Johnsonin täytyy saada republikaaniedustajilta lähes yksimielinen kannatus, jos hän mielii pysyä virassaan. Äänestys on perjantaina kello 19 Suomen aikaa.
Jasmin Kähärä pääsi hienosti finaaliin.
Vanhus löydettiin maasta seinän ja kuormalavan välistä. Hänen tyttärensä on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.
Vasemmistoliitto on suurimmista puolueista ainoa, joka pyrkii rajoittamaan tehtävien keskittymistä vaaleissa.