Perusduunareiden, pikkupomojen ja johtajien lisäksi hyvillä työpaikoilla on myös erityisen tärkeä ihmisryhmä.
Pohjoisnavan etsimisestä kertova Viidensadan vuoden kylmyys on järkyttävä kooste ihmisen halusta etsiä ja löytää kuolemanvaaran uhallakin.
Britit lukevat taas innoissaan Barbara Pymiä. Suomalaistenkin kannattaisi. Keskiluokan naisten mukamas pienestä arjesta kirjoittaneella Pymillä oli nuorena yllättävä Suomi-pakkomielle.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Turkulaisen Jari Saarisen keräilykohde on harvinaisuus. Kaikki alkoi lelukaupasta, josta hän löysi Cadillacin ruumisauton.
Ensimmäisen uudenvuodenpuheensa pitänyt tasavallan presidentti Alexander Stubb vakuutti, että yhdessä ja yhtenäisinä Suomella ei ole mitään hätää.
Englanninkielinen versio pitäytyi melko tarkasti alkutekstissä.
Presidentti Stubb teki aiemmin muutoksia myös Linnan juhlien valaistukseen.
Lauri Vuorisen syntymäpäivät menivät pieleen.
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Hiski Haukkalan mielestä Stubbin ensimmäisessä uudenvuodenpuheessa oli paljon samoja teemoja ja viestejä kuin Sauli Niinistön vastaavissa puheissa.
Keskusta toivoo oppositiopuolueille pikaista kutsua, Sdp odottaisi Risto Murron työryhmän tuloksia.
Kun käytämme suomea, maineemme sivistyneenä, itsetuntoisena ja myönteisesti ihmisiin suhtautuvana maana leviää.
Päiväkotia päin ammuttu ilotulite sytytti rajun tulipalon uudenvuoden yönä Vantaan Askistossa. Pienelle ja lapsiperheiden suosimalle asuinalueelle tärkeän päiväkodin palo on järkytys.
Elon Muskin omaisuuden arvo kasvoi viime vuonna yli 200 miljardia euroa. Hänen on arvioitu hyötyvän asemastaan Donald Trumpin tukijana ja luotettuna.
Pohjois-Pohjanmaan Iissä ammuttiin naista ja miestä uudenvuoden yönä.
Petteri Rimpinen on yksi jääkiekon nuorten MM-turnauksen kovavireisimmistä pelaajista. Hän on tottunut urakoimaan myös Kiekko-Espoossa.
Puhetaidon asiantuntijan Antti Mustakallion mukaan Stubb otti puheessa kansakunnan rohkaisijan, suorastaan tsemppaajan roolin.
Tiina Lymi teki loistavan sarjan keski-ikäisen naisen epätoivosta.
Se vielä puuttuisi, että sukupuolineutraalit vessat olisivat naisten toivomus.
Norjan Astrid Øyre Slind ja Therese Johaug uhkaavat heittäytyä takaa-ajossa hankaliksi.