Paul Pogban veli ja hänen rikostovereitaan tuomittiin.
Kadonneessa Malaysia Airlinesin koneessa oli 239 ihmistä.
Täällä Pohjois-Pohjanmaalla lakiuudistuksen tullessa voimaan pisimmät ajomatkat Oulun yhteispäivystykseen ovat yli 200 kilometriä.
HS:n Uutisvisa testaa, oletko ajan tasalla. Kymmenen kysymyksen avulla saat selville, kuinka hyvin olet lukenut Hesarisi viime aikoina.
Teknologia-alalla on meneillään aivan poikkeuksellinen kehityskulku, jota lukuja katsomalla on vaikea ymmärtää, kirjoittavat HS Vision toimittajat Alex af Heurlin ja Niclas Storås.
Joulukuusi tuo luonnon kotiin, kun puussa talvehtivat ötökät virkoavat lämpimässä. Asiantuntija kannustaa tutkimaan joulupuun pikkueläimiä.
19-vuotias mies törmäsi toukokuussa moottoripyörällä rautaiseen sulkupuomiin.
Keihäslegendan mukaan 90 kiloa oli aktiiviaikoina ”pelkkä showpaino”.
Poliisi sai ruotsalaismedioiden mukaan hälytyksen Norrköpingin keskustassa sijaitsevaan parkkihalliin kahdeksan jälkeen illalla.
Onnettomuudessa olleiden matkailijoiden kansallisuuksia ei vielä tiedetä.
Tuen saaminen perille kävi hankalaksi Israelin kiellon jälkeen.
Yhdysvaltojen hallinto sulkeutuu lauantaina, ellei rahoituksesta päästä sopuun.