HIFK:n sairastupa pullistelee nimimiehiä. Nyt sivuun joutui paras pistemies Jori Lehterä.
Pakkojäsenyyttä on syytetty perustuslain vastaiseksi.
Mestiksen pistepörssin vantaalainen kärkinimi Okko Kangasniemi pääsee nyt liigajäille.
Vilhelmiina Meskanen on mukana Kirjolla-ohjelman toisella tuotantokaudella. 19-vuotias Meskanen sai autismin diagnoosin vasta aikuisena.
Matti Vanhanen ehdotti, että Nurmijärvi käynnistäisi neuvottelut Vantaan kanssa alueliitoksesta. Liitoksen kohteena oleva alue sijaitsee Klaukkalan vieressä. Vantaalla Vanhasen ehdotus saa täystyrmäyksen.
Taloustoimittajat Alex af Heurlin ja Elina Lappalainen käsittelevät HS Visio -podcastissa viikon tärkeimpiä ja puhutuimpia talousuutisia.
Kaunis lisä joulupöytään valmistuu kuskusista ja granaattiomenan siemenistä. Vinkki: granaattiomenan siemeniä löytyy myös pakastealtaasta.
Kaupat pyrkivät siihen, että kassassa on käteistä mahdollisimman hyvin sen käyttöä vastaava määrä.
Kaksi perussuomalaisten Antti Kankaalle läheistä tahoa antoi lausuntonsa talousvaliokunnassa, jonka jäsen Kangas itse on.
Pohjanmaan poliisi kertoi tutkivansa erikoista joulusuklaatapausta. Seinäjoen ympäristöterveysjohtajan mukaan ruokaväärennöksiä liikkuu ”koko ajan”.
Äidin olisi pitänyt hankkia lapselle apua, hovioikeus totesi.
HJK:n Lilli Halttunen, 19, lähtee huippukauden jälkeen Ruotsin pääsarjaan.
Eveliina Koivula heräsi kerran tunnissa ja oli lopulta niin väsynyt, että masentui ja menetti jopa työkykynsä.
Sanoma Media Finland kanteli komissiolle vuonna 2021 Ylen saamasta valtiontuesta koskien erityisesti Yleisradion tilausvideopalveluja ja sähköisiä oppimissisältöjä.
Poliisin mukaan ainoa uhreja yhdistävä tekijä vaikuttaisi olevan se, että nämä olivat samalla alueella tiettyyn aikaan.
Tuntemattomille naisille seksiviestejä lähetellyt mies tunnistettiin peniskuvissa näkyvistä tatuoinneista.
Eduskunta on myöntänyt lisärahoituksen, jonka avulla museot voidaan avata.
Huomaatko tässä koulutehtävän ratkaisussa jotakin outoa? Matematiikassa tärkeää ei ole vaan lopputulos, vaan myös millä tavalla se tulos on saatu, sanoo opetusneuvos.
Some on ollut oikotie tähteyteen, mutta muusikoksi sieltä noustaan enää harvoin. Bertan tarina todistaa toista: vuoden musiikkivaikuttaja aloitti videoilla Instagramissa ja Tiktokissa, ja nyt edessä ovat keikat oman yhtyeen kanssa.
Helsingin Sanomien olutraati testasi yhdeksän alkoholitonta olutta. Voittaja on viiden tähden ruokajuoma joulupöytään.