Nato-maat varautuvat nyt yhä suurempiin puolustuspanostuksiin. Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) varoittaa, että erityisesti tulevalla hallituskaudella paine sopeuttaa kasvaa entisestään.
Lumi- ja vesisateiden täyteinen loppuviikko kerryttää pohjoisessa korkeita kinoksia, mutta saattaa sulattaa etelän lumet.
HS:n ravintolakriitikoiden kokoamalle vuoden 2024 parhaat ravintolat -listalle pääsi kahdeksan uutta ravintolaa.
Fanikirja eurooppalaisuuden mannekiini Matti Klingestä antaa tilaa myös soraäänille.
Palkansaajat lisäävät koordinaatiota, kun hallitus ja työnantajat yrittävät vähentää sitä.
Pääministeri Petteri Orpo (kok) on kutsunut poliittiseksi erityisavustajakseen ja kokoomuksen hallitusryhmän sihteeriksi Katri Mannisen.
Uudessa versiossa on muutettu sitä, millaisin poikkeuksin laittomasti maassa oleva voisi kuitenkin saada kiireetöntä hoitoa.
Brittijärjestö selvittää sodan uhrimääriä 2000-luvun konflikteissa. Nyt se raportoi Gazan sodan ensimmäisestä kuukaudesta.
Italian pääministeri Giorgia Meloni tekee tiettävästi ensimmäisen Suomen-vierailunsa viikonloppuna Saariselälle. Italia ja Puola täyttävät juuri nyt EU:n valtatyhjiötä.
Kädensiirron onnistumiselle on luvassa vielä juhlat, lupaa käsikirurgian ylilääkäri.
Koskinen huomauttaa, että eduskunnan mietinnöt velvoittavat sovittelijaa huomioimaan myös tasa-arvoon liittyviä näkökohtia.
Kävimme Kummelista tutuissa paikoissa Tampereella kysymässä muistoja Heikki Silvennoisesta.
Syypää biseksuaalisuuden näkymättömyyteen mediassa on monogamian valta-asema, sanoo tutkija ja kirjailija Jenny Kangasvuo.
Suosituissa somevideoissa langanlaihat ja lihaksikkaat ihmiset poseeraavat ja esittelevät kehojaan. Se jättää jälkensä videoiden katsojiin, minuunkin.
Rasismiin on tartuttava ennen kuin on liian myöhäistä.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Iivo Niskanen rakennuttaa kotiinsa darts-areenan.
Sopimus tuo alalle työrauhan lähes kahdeksan kuukauden sopimuksettoman kauden jälkeen.
Nato-kumppanit Suomi, Ruotsi ja Hollanti suorittivat yhteisoperaation.
Trumpin erikoinen ele Kiinan suuntaan sai ulkopolitiikan seuraajat hätkähtämään, mutta oliko kyse pelkästä bluffista? Amerikkapodi analysoi uudessa jaksossaan Trumpin suhdetta Kiinaan.
Yhtiöllä on noin 300 lentoa päivässä, joista 8–18 on viime päivinä jouduttu perumaan.
Kuuloliiton mukaan kouluissa melu voi noista yli 90 desibelin. Tällaisia lukemia mitattiin suuressa tamperelaiskoulussa.
Pohjois-Helsingin Torpparinmäessä löytyi tassunjäljet, jotka voivat olla suden jättämät.
Itä-Uudenmaan poliisilla on hallussaan runsaasti varastettuja esineitä, joiden omistajista ei ole tietoa.