Viisi kongolaisnaista vietiin äideiltään Belgian siirtomaa Kongossa vuosikymmeniä sitten. Belgian valtio on todettu syylliseksi rikoksiin ihmisyyttä vastaan.
Helsingissä on päätetty, ettei minimitavoitteita päiväkotien pihan koosta tarvitse noudattaa.
Alalla, jolla pienikin huolimattomuus voi johtaa vakavaan tapaturmaan, henkisen hyvinvoinnin merkitys pitää ottaa vakavasti.
Suomalainen Subsoccer oy on kehittänyt penkkijalkapallon, joka on monellakin tapaa herättänyt kansainvälistä huomiota. Ensi vuonna on tulossa myös ”marketversio”.
Fazer uskoo hallituksen joutuvan perumaan suunnittelemansa makeisveron. Ennen kuin näin käy, yhtiön jätti-investointi on jäissä. Uhkana on, että lähes miljardiluokan suklaatehdas nousee Lahden sijasta Ruotsiin.
Venäläisaktivistit uskovat, että Pietaria ympäröivä alue voi itsenäistyä omaksi valtiokseen jo lähitulevaisuudessa. Koko Venäjän hajottaminen osiin ja lakkauttaminen on välttämätöntä, sanoo Vapaa Inkeri -liikkeen johtaja.
Yhteys DC-10 -koneiden sisustusväreihin
Tietokoneet antavat saman mahdollisuuden netin selaamiseen kuin puhelimet.
Stereotypioiden vahvistamisella on myös taloudellista vaikutusta.
On käsittämätöntä, ettei kaupunki ole varautunut tuottamaan palveluita lapsiperheiden tarpeisiin tämän paremmin.
Viime vuonna suomalaiset säikähtivät, kun lapsipotilaita jouduttiin lähettämään sydänleikkauksiin Tanskaan. Daniel Sazonov ehdottaa mallia, jolla vastaavat tilanteet voitaisiin välttää.
Jo nyt insinöörialojen aloituspaikkoja on jouduttu vähentämään, koska hakijoita ei riitä.
Kaikki Veikkauksen pelit, myös raaputusarvat, ovat pelaamisen hallinnan välineiden ja peliestojen piirissä.
Jatkamme kuljetuspalvelujen kehittämistä Helsingissä.
Suomessa tuhottuja miinoja on turha enää harmitella, sillä ne olisivat joka tapauksessa nyt käyttöikänsä päässä, kirjoittaa toimittaja Jarmo Huhtanen.
Suomen mallia ei keksitty valmiina vuonna 1944, vaan se kehkeytyi vähitellen. Alun mukautuminen oli luultavasti paras vaihtoehto, mutta myöhempi ”suomettuminen” meni liian pitkälle.
Presidentti Joe Bidenin päätös armahtaa poikansa oli isku vasten uhan alla olevaa oikeusvaltiota.
Liitot vääntävät työehtosopimuksesta – palkkaratkaisusta ei ole vielä päästy edes keskustelemaan, Pro kertoo.
Suomessa toimivan Global Connectin valokuituverkossa on käynnissä laaja häiriö.
Mielenosoitukset jatkuvat Georgiassa jo viidettä iltaa.
Norjan Kristine Stavås Skistad toipui ripeästi leikkauksesta kilpailukuntoon.