Oman uskonnon opetus on tärkeä osa uskonnonvapautta ja yhdenvertaisuutta.
Yhdysvaltalaiset osakkeet ovat nousseet omaa vauhtiaan jo 13 vuotta. Nyt monet miettivät, voiko tämä jatkua.
Toimitusjohtaja Pekka Lundmarkin mukaan yksi Nokian uusista kasvualueista tulee olemaan puolustusteollisuuden viestintäverkot.
Ilmastorahoituksen kokoaminen nykyisellä tavalla on jatkuva tuskan lähde.
Sara Hildénin taidemuseon mieleenpainuva katsaus Maaria Wirkkalan yli 40 vuotta kestäneeseen uraan esittelee runollisen taiteilijan.
Hehkutus vihreän siirtymän ympärillä on ollut valtavaa. Esimerkiksi Northvoltin kriisin voi nähdä myrskyvaroituksena – muistutuksena siitä, että myös pinnan alle on syytä kurkistaa.
Taiteen tehtävä ei ole tehdä meistä terveempiä, sivistyneempiä tai hyödyllisempiä kansalaisia. Taiteen tehtävä on näyttää merkitys, lohtu ja kärsimys – viedä meidät sinne, mistä emme vielä tiedä, kirjoittaa Vilja-Tuulia Huotarinen.
Helsingissä väestö kehittyy suotuisasti, ja maahanmuuttajien valtaosa on tullut joko Euroopasta tai Aasiasta.
Suomesta kertovia uutisia on ikävä lukea. On liikaa velkaa, pahoinvointia, ongelmia mielenterveyden kanssa, työttömyyttä ja vaikka mitä.
Finlandia-voittaja Pajtim Statovci arvosteli keskiviikkona palkintopuheessaan kaunokirjallisuuden lukuaikapalveluita ja kulttuurin leikkauksia. Neljä kirjoittajaa pohtii, kuuluuko kirjailijoiden ääni ja ketkä käyttävät tässä ajassa mielipidevaltaa.
George Russell nousi ykkösruutuun Max Verstappenin saaman rangaistuksen myötä.
Kaapo Kakon hieno suoritus puhuttaa New Yorkissa.
Mielenosoitukset jatkuivat lauantaina kolmatta päivää. Viranomaiset kertoivat aiemmin ottaneensa kiinni yli sata ihmistä.
Alppihiihdon ykköstykin kausi alkoi kivuliaasti.