Tori.fin uusi Toridiili-maksupalvelu vaatii käyttäjältä henkilökohtaisia tilitietoja, vaikka niitä ei tarvita mihinkään. ”Asiakas ei voi muuta kun suostua ja luottaa siihen, että tietoja ei väärinkäytetä”, sanoo tietoturva-asiantuntija.
Suomi juhli historian ensimmäistä suunnistuksen sprinttiviestin MM-mitalia.
Poliisin mukaan sivulliset eivät olleet vaarassa.
Shannen Doherty muistetaan muu muassa sarjoista Beverly Hills 90210 ja Siskoni on noita.
Lotta Harala juoksi 12,65.
Trumpin puhe keskeytyi laukausten ääniin vain muutaman minuutin päästä siitä, kun hän nousi lavalle.
Ranskalaiset juovat kolmanneksen vähemmän viiniä kuin 2000-luvun taitteessa, ja siitä on tullut kansallinen huolenaihe. HS selvitti Rivieralla, miksi viinikulttuuri on muuttunut.
Donald Trumpin kampanja tulee hyödyntämään ampumistapausta kampanjassa, uskoo Pohjois-Amerikan tutkimuksen professori Benita Heiskanen. Sillä ei välttämättä ole väliä lopputuloksen kannalta.
Junayhteys Repoveden kansallispuistoon jatkuu lokakuun lopulle.
Eilen kotistadioninsa menettäneen IF Gnistanin tukikeräys on käynnistynyt vauhdikkaasti.