Kesäaamiaisen kruunaa täydellinen munakokkeli. Se ei ole vaikea valmistaa, kun opettelee tärkeät perusasiat – kuten sen, milloin seos otetaan pois liedeltä.
Seinäjoen Tangomarkkinoille kokoontuu tänäkin vuonna kymmeniä tuhansia ihmisiä, joista monille tärkeintä ei ole tapahtuman ohjelmisto. Nykyään tänne tullaan ystäväpiirin takia, yksi konkarivieraista kiteyttää.
81-vuotias Joe Biden pyysi kuuntelemaan vastustajaansa, sillä virheitä on helppo löytää myös 78-vuotiaan Donald Trumpin sanomisista.
Kyseessä on IF Gnistanin kotiareena. Jäähallin saadaan pelastuslaitoksen arvion mukaan vielä pelastettua.
Presidentti kävi puheessaan republikaanihaastaja Donald Trumpin kimppuun aiempaa aggressiivisemmalla tavalla.
Hannu Himasen Missä enkelitkin pelkäävät on selkeä yhteenveto viime vuosien myllerryksestä, Teppo Tiilikainen kirjoittaa arviossaan.
Lukijoidemme löytämiä otsikoita ja muita otteita mediasta.
Pääosa lapsista seksuaalisesti kiinnostuneista ei koskaan tee seksuaalirikoksia. ”He ovat tavallisia ihmisiä ongelmineen.”
Tuomarin mukaan puolustus ei saanut syyttäjiltä ja poliisilta tarvittavia tietoja luodeista, jotka näyttelijä ampui Rust-elokuvan kuvauksissa.
Kiina käyttää Taiwania vaikuttamisoperaatioidensa koelaboratoriona. HS:n Taipeissa haastattelemat nuoret vakuuttavat, että Kiinan viestit eivät heihin uppoa. Mutta somen informaatiotulvassa voi piillä syvällisempi vaara: Moni ei luota enää mihinkään.
Etuajo-oikeus on sillä, joka ehtii ensin. Näin kuului ajo-opettajan neuvo, kun toimittaja Tommi Nieminen uskaltautui ajokokeeseen Intian Mumbaissa.
Uusi e-3008 on vihdoinkin kilpailijoiden tasolle yltävä sähköauto Peugeotilta.
Pian tekoäly integroituu kaikkeen tekemiseen kouluissa ja työpaikoilla, emmekä edes huomaa käyttävämme sitä.