Loukkaantuneen tilasta ei pelastuslaitoksen mukaan ole tarkempaa tietoa. Kaikki kolme onnettomuuteen osallista vietiin ensihoidon hoidettavaksi.
Rory McIlroy ei ole kyennyt ottamaan etäisyyttä golfiin.
Hannu Tuominen tutustuu parhaimmillaan jopa seitsemään museoon joka päivä. Hänellä on kerättynä jo yli tuhannen kohteen lista kotimaan museo- ja vierailukohteista. Nyt hän vinkkaa niistä kaikkein parhaimmat.
Hellepäivä toi Esplanadin puistoon tuhatmäärin ihmisiä lauantaina. Käsitöiden kaupustelijat kutistuivat Helsingin kaupungin kiellon jälkeen yhteen.
Vermontin osavaltion sitoutumaton senaattori Bernie Sanders asettui Bidenin tukijoiden joukkoon.
Tämänhetkisen tiedon mukaan rajavartijoiden ei tarvitse tehdä maastossa päätöksiä rajalle tulevien henkilöiden suhteen.
Dr. Ruth eli Ruths Westheimer oli Yhdysvaltain ensimmäinen radioterapeutti.
Asiantuntijat ovat tienneet, että Suomessa on paljon tekoälyosaamista, mutta yrityskaupan myötä se tuli laajemmin näkyviin.
Heliövaaran pari on britti Henry Patten.
Gnistan tarvitsee uusia varusteita varsin pikaisesti.
Turkki aloitti sotilasoperaationsa huhtikuussa 2022.