MUSIIKKI Rakkautta ja piikkilankaa -kappaleellaan breikannut Uniklubi julkaisee perjantaina uuden albumin kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Videolla solisti Jussi Selo kertoo isyydestä. - Albumi tuntuu työvoitolta, laulaja-kitaristi Jussi Selo, 33, sanoo Iltalehdelle Uniklubin kuudennen albumin julkaisua edeltävänä päivänä.
Oikotiet eivät ole lasagnekokkia varten, mutta vaivannäön palkkana on mehevä pastavuoka.
Levillä suksittiin perjantaina kaksi uutta maailmanennätystä. Levillä alkoi torstaiaamuna hiihdon maailmanennätysyritys, joka päättyi perjantaiaamuna 24 tuntia lähtölaukauksen jälkeen. Kyseessä oli siis 24 tunnin hiihto. Team Mäenpäätä edustava Hans Mäenpää ylsi ennätykseen miehissä, Anni Angeria naisissa.
Kenelle soitat, jos elämässäsi tapahtuu jotakin suurta tai pientä? Onko se puoliso, ystävä tai kenties oma äiti? Asiantuntijat vastaavat, kuinka monta läheistä elämäämme mahtuu ja mitä siitä pitäisi ajatella, jos uskottu ei olekaan oma puoliso.
Jos opintotuen lainapainotteisuus pysyisi nykytasolla, niin SDP:n yleisturvamallin hintalappu olisi nyt noin pari sataa miljoonaa euroa verrattuna nykytilanteeseen.
Sara Forsberg taustoittaa painnonnousuaan Youtube-videollaan. Kielinaisena somesuosioon noussut Sara Forsberg käynnisteli laulajanuraansa Saara-taitelijanimellä Yhdysvalloissa muutama vuosi sitten. Hän julkaisi tammikuussa 2016 Youtubessa videon, jossa hän kertoi runsaasta painonpudotuksestaan. Sara oli vuoden 2016 alussa kiinteyttänyt vartaloaan huomattavasti, mikä selviää hänen jakamistaan kuvapareista: Sara jakoi kunnonkohotuksestaan myös videon, jossa hän valotti onnistumisensa saloja:
Kokki Jyrki Sukula neuvoo, miten broileri grillataan oikein. Kanan grillataan aina miedommalla lämmöllä kuin punaista lihaa. Grillaus kannattaa kuitenkin aloittaa kuumalla grillillä. Mutta sitten siirtää liha pois suorasta lämmöstä tai säätää kaasugrilli miedommalle. - Kanaa voi käännellä vaikka kuinka monta kertaa. Sieltä eivät tule nesteet pihalle. Tärkeää on saada nahka rapeaksi, neuvoo kokki Jyrki Sukula.
Nuorten mielestä koti, lähipiiri ja koulu ovat tärkeässä asemassa asenteiden ja ennakkoluulojen syntymisessä.
Pikkutytön kohtalo on järkyttänyt samalla tavalla kuin nuoren naisopiskelijan joukkoraiskaus bussissa Delhissä vuonna 2012. Intia on sokissa kahdeksanvuotiaan tytön joukkoraiskauksen ja murhan takia. Uutistoimisto AFP:n mukaan tytön kohtalo on nostattanut maanlaajuista raivoa, lietsonut yhteisöjen välisiä jännitteitä ja nostanut keskustelun aiheeksi jälleen kerran seksuaalirikokset. Pikkutytön kohtalo on järkyttänyt samalla tavalla kuin nuoren naisopiskelijan joukkoraiskaus bussissa Delhissä vuonna 2012. Читать дальше...
Vaasan Sport hankki maalilleen kaksi uutta torjujaa. Hankinnoista nimekkäämpi on Sami Aittokallio, joka siirtyy Vaasaan HC Sparta Prahan riveistä. 25-vuotias Aittokallio vietti Tshekissä yhden vuoden pelattuaan sitä ennen kaksi kautta Kärppien riveissä. Ilveksen kasvatti varattiin NHL:ään neljännellä kierroksella vuoden 2010 varaustilaisuudessa. Varauksen teki Colorado Avalanche, jonka riveissä Aittokallio torjui yhteensä kaksi ottelua vuosina 2013-14. Kahden NHL-ottelun lisäksi Aittokallio torjui... Читать дальше...
Australialainen jokikilpikonna on tunnettu persoonallisesta ulkonäöstään ja erikoisesta hengityskyvystään. Katso Reutersin videolta huikea kuvakollaasi maryjoenkilpikonnasta. Vihreät irokeesit, sukupuolielimien kautta hengittäminen ja miltei kadonnut. Nämä kolme asiaa eivät liity nyt punk-musiikkiin, vaan australialaisen jokikilpikonnan huolestuttavaan tilanteeseen. Kansainvälinen media on uutisoinut että Mary River turtle eli vapaasti suomennettuna maryjoenkilpikonna on sukupuuton partaalla. Читать дальше...
Räntäsateessa koiraansa ulkoiluttamassa ollut Sari huomasi pienen päästäisen lumessa. Peloton päästäinen teki yllättävän liikkeen ja alkoi vipeltämään kohti Saria. IL-TV julkaisee viikottain lukijoiden videoita. Lähetä meille videosi Whatsappilla puhelinnumeroon 050 571 4530 tai sähköpostilla osoitteeseen lukijanvideot@iltalehti.fi Maksamme jokaisesta julkaistusta lukijan videosta 50 euron palkkion. Lisäksi palkitsemme kuukauden päätteeksi parhaan lukijan videon 500 euron palkkiolla. Ensimmäinen 500 euroa menee jakoon huhtikuun päätteeksi.
Hackney Wick FC:n johtaja Robert Kasanga järjestää kesällä hyväntekeväisyysottelun.
Leukaluun epäillään olevan noin 205 miljoonan vuoden ikäinen.
Tie Tampereelle 1918 -elokuva muistuttaa dramatisoitua radiokuunnelmaa, mutta onnistuu vihdoin loppuhetkillä. Alussa pohjustetaan historiallisten realiteettien perustalta lyhyesti ja ytimekkäästi jo lähtöasetelmiltaan hyvin epätasaisen sisällissodan syntytausta. Ikävä kyllä jatko muuttuu melko pian monotonisuudessaan uuvuttavaksi. Ahti Jokinen lukee pohjana olevan Heikki Ylikankaan teoksen tekstiä tavalla, joka jatkuessaan ja jatkuessaan alkaa muistuttaa latteasti dramatisoitua radiokuunnelmaa. Välillä... Читать дальше...
Rajavartiolaitoksen mukaan matkustajille ei aiheutunut vaaraa tilanteen vuoksi.
Daniuksen lähtö johtui akatemian sisäisestä valtakamppailusta korruptio- ja häirintäepäilysten alla, kertoi akatemian jäsen, kirjailija Sara Stridsberg.
Työelämän muutosten myötä yhä useammassa työtehtävässä odotetaan sekä sosiaalista että emotionaalista panosta. Monissa ammateissa, joissa on vahva ihmissuhteisiin liittyvä ulottuvuus, on kohonnut riski käyttää masennuslääkkeitä. Psyykkinen kuormitus ja henkinen jaksaminen ovat nousseet keskeiseksi työelämää jäsentäväksi teemaksi. Psyykkistä haavoittuvuutta ilmentävät työstressi, uupumus ja masennus. - Työikäisen väestön masennus, uupumus tai muut emotionaaliset ongelmat eivät ole yhden tai kahden... Читать дальше...
Urheilu
Jääkiekko
Naisleijonat voitti Pyeongchangin olympiajääkiekkoturnauksessa pronssia, vaikka valtaosa pelaajista maksaa itse harrastuksensa, eikä saa edes Olympiakomitean 5000 euron vuosiavustusta. Naisleijonien olympiamaalivahti Meeri Räisäselle ei 5000 euron tukea myönnetty, eikä vastauskirjeessä ollut Räisäsen mukaan edes perustelua.
Omaiset toivovat runoilijan saavan soveliaamman leposijan.
Muun muassa kaalit ja avomaantomaatit kannattaa kylvää nyt huhtikuussa. Puutarhaharrastaminen on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana selvässä kasvussa. Erityisesti nuoret ja aktiiviset kaupunkilaiset ovat yhä useammin aloittamassa puutarhaharrastamista. Myös miesten kiinnostus on lisääntynyt, kertoo Kantar TNS:n Kotipuutarhatutkimus. Tämä ei ole välttämättä yllätys, sillä käsien upottaminen multaan ja itse kylvettyjen kasvien kasvun seuraaminen on terapeuttista puuhaa kaiken kiireen keskellä.
- Taloudellinen ilmasto on viilenemässä, valtiovarainministeriön kansantalousosaston osastopäällikkö Mikko Spolander arvioi. Julkinen talous kääntyy vuonna 2020 ensimmäistä kertaa ylijäämäiseksi sitten vuoden 2008, valtiovarainministeriön finanssineuvos Marja Paavonen sanoi ministeriön taloudellisen julkistamisen yhteydessä perjantaina. Työllisyysaste nousee vuonna 2020 valtiovarainministeriön mukaan 72,5 prosenttiin, siis yli pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksen 72 prosentin tavoitteen.
Lauri Markkasen ensimmäinen NBA-kausi paketoitui Suomen aikaa torstain vastaisena yönä, kun Chicago Bulls hävisi Detroit Pistonsille. Bullsin suomalaistulokas pelasi kauden aikana 68 ottelua ja summasi niissä keskimäärin 15,2 pistettä ja 7,5 levypalloa ottelua kohden. - Hän ylitti kaikki odotukseni. Hän on pelaaja, jonka varaan voimme rakentaa juuri haluamallamme tavalla. Olemme onnekkaita, Chicago Bullsin seurapomo John Paxson hehkutti torstaina chicagolaislehdistölle.
Vasemmistoliiton Myllykoski varoittaa siitä, että hallituksen toimet vaarantavat työmarkkinarauhan. Vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoski varoittaa hallitusta koskemasta työntekijöiden irtisanomissuojaan. Kehysriihessä hallitus linjasi irtisanomissuojan heikentämisestä pienissä yrityksissä ja perusteettomien määräaikaisten työsopimuksien sallimisesta alle 30-vuotiaille työttömille. – Pidän valitettavana, että talouden kasvaessa ja viennin vetäessä hallitus suunnittelee yhä uusia hyökkäyksiä työntekijöitä kohtaan, Myllykoski sanoo. Читать дальше...
Kaakkois-Suomen rajavartioston mukaan henkilön epäillään vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Rajavartiosto otti henkilön kiinni Vainikkalan rajanylityspaikalta. - Henkilöstä saatiin tieto ennakkotarkastusten perusteella ja henkilö on kiinniotettuna tutkinnan turvaamiseksi.