Onnenpyörää eli Wheel of Fortunea on näytetty Yhdysvalloissa jo useiden vuosikymmenten ajan. Sosiaalisessa mediassa surraan Frank-nimistä isoisää, joka olisi voittanut Onnenpyörässä miljoonan, jos ei olisi arvannut väärin. Onnenpyörä on suosittu visailuohjelma, jossa kilpailijat yrittävät arvata lauseita kirjain kerrallaan. Frank osallistui kilpailuun yhdessä lapsenlapsensa Laurelin kanssa. Kaksikko pääsi finaaliin, eli viimeiseen sanaan asti. Sanaryhmänä olivat ruuat ja juomat.
Kotimaa
Työttömyys
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne moittii kovin sanoin Juhana Vartiaisen (kok.) työttömyyslausuntoa, kertoo Talouselämä.
Mozilla julkaisi viime viikolla täysin uudistetun version Firefoxista, joka kantaa nimeä Quantum. Valmistajansa mukaan uusi Firefox on nopeampi kuin markkinajohtaja Googlen Chrome. Mozilla leuhkii, että Quantum lataa sivuja jopa kaksi kertaa Chromea nopeammin ja kuluttaa 30 prosenttia vähemmän muistia. Onneksi selainten suorituskykyä on kohtalaisen helppo testata. Siihen ovat ryhtyneet sekä .
Miljoonat maasta paenneet zimbabwelaiset unelmoivat paluusta, mutta eteläisen Afrikan maalla näyttää olevan edessä levottomat ajat, kirjoittaa HS:n entinen Afrikan-kirjeenvaihtaja Sami Sillanpää.
Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla autoilijat ovat kyllästyneet ruuhkiin ja osa tekee vaarallisia ohituksia jonossa. Nuijamaan raja-asemalla autoilijoiden jonotuskärsivällisyys on joidenkin osalta loppunut. Kaakkois-Suomen rajavartiostosta kerrotaan, että ruuhka-aikana muutama autoilija on tavoitellut ajansäästöä ohittelemalla henkilöautojonoa ajoittain jopa varsin innovatiivisillakin ratkaisuilla kuten pientareen kautta kanssa-autoilijoita ohittelemalla. Kapteeni Ossi Fonselius Kaakkois-Suomen rajavartiostosta kertoo Iltalehdelle... Читать дальше...
Toisella äänestyskierroksella Amsterdam kisasi Milanoa vastaan ja molemmat saivat 13 ääntä. Euroopan unionin neuvosto päätti maanantaina, että Euroopan lääkevirasto (EMA) sijoittuu jatkossa Amsterdamiin. Nyt Lontoossa sijaitseva virasto on sijoitettava uudelleen Britannian EU-eron vuoksi. Kaikkiaan 19 kaupunkia EU-alueelta tavoitteli virastoa, mukaan lukien Helsinki. Toisella äänestyskierroksella Amsterdam kisasi Milanoa vastaan ja molemmat saivat 13 ääntä. Tämän jälkeen arpa ratkaisi sijaintipaikaksi Amsterdamin.
Lääkevirastoa tavoitteli yhteensä 16 kaupunkia, eikä Helsinki ollut ennakkosuosikki. Maanantaina ratkeaa myös pankkiviraston kohtalo.
Venezuelalaisen Adrian Solanon kisamatkan järjestämiseksi toimitettu keräys ulkomaisen GoFundMe-sivuston kautta vaati rahankeräyslain mukaisen luvan, toteaa kihlakunnansyyttäjä Jesse Jokinen Iltalehdelle. - Kyllä, mitä tähän tapaukseen tulee. Tuomion perustelut ovat oikeat. En ole vielä päättänyt, ilmoitanko tyytymättömyyteni lievään rikokseen, Jokinen sanoo. GoFundMe.com-sivuston kautta kuka tahansa voi laittaa pystyyn vastikkeettoman keräyksen. Sivustolla on verkkomaksupainike, jonka kautta voi lahjoittaa rahaa.
Lastensuojelulaki ja laatusuositukset ovat ylimalkaisia. Pahimmillaan yhdellä sosiaalityöntekijällä on yli 100 lastensuojelun asiakasta.
Ruotsalainen maastohiihtäjä Calle Halfvarsson kertoi, että viime kauden hienon aloituksen jälkeistä alavirettä edelsivät ongelmat rakkauselämässä. Halfvarssonin viime kausi alkoi hyvin. Rukan maailmancupin avauksessa ruotsalainen nousi kerran palkintopallille, minkä jälkeen tie vei Lillehammeriin, missä napsui voittoja. Sen jälkeen alkoivat Halfvarssonin vaikeudet, ja vaikka mies oli mukana voittamassa pronssia Lahden MM-kisojen 4x10 kilometrin viestissä, oli kausi pettymys.
Autojen valmistuksen kerrotaan alkavan vuonna 2019.
Lil Peep menehtyi keskiviikkona muutamia tunteja ennen keikkaansa. tietää kertoa, että Lil Peep oli sanonut menevänsä päiväunille ennen Tucsonin esiintymistään. Mies ei kuitenkaan koskaan herännyt päiväuniltaan, pollisiraportti sanoo. Peepin manageri näki räppärin aikaisin keskiviikkona keikkabussissa ja tuolloin mies vaikutti olevan okei. Hänen mukaansa Peep otti nokoset iltapäivällä noin 17:45 ja kun hän tuli tarkistamaan miehen tilannetta, räppäri nukkui ja kuorsasi normaalisti. Kun hän ei saanut räppäriä hereille... Читать дальше...
Teuvo Teräväisen hirmuvire on noteerattu myös NHL:ssä liigan osalta. Suomalaishyökkääjä valittiin NHL:n viikon ykköstähdeksi. Teräväinen mätti neljään peliin tehot 5+5=10. Etenkin Dallasia vastaan hyökkääjä oli ilmiliekeissä, kun hän nakutti tehot 3+1. Kyseeessä oli Teräväisen NHL-uran ensimmäinen hattutemppu. Viikon kakkostähdeksi valittiin Toronton maalivahti Frederik Andersen, joka torjui kanadalaisseuran maalilla kahdessa ottelussa kaksi nollapeliä. Kiekon tielle tanskalainen ehti noissa otteluissa peräti 75 kertaa.
Suomalaisen maidon kilpailukyky on parantunut, mutta tukien jatkuvuus puhuttaa. Jos brexitin seurauksena maataloustukia leikataan, PTT:n tutkimusjohtaja Kyösti Arovuori kohdistaisi leikkaukset suoriin tukiin. Se voisi jopa hyödyttää Suomea.
Helsingin pormestari Jan Vapaavuori kirjoittaa blogissaan, että Euroopan lääkeviraston haku Helsinkiin kannatti ja opetti. EU:n jäsenvaltioiden ministerit päättivät maanantaina, että Euroopan lääkevirasto (EMA) sijoitetaan Amsterdamiin Hollantiin. - Helsinki oli kisassa mukana, mutta tällä kertaa voittoa ei saatu kotiin. Lämpimät onnittelut voittajalle, Helsingin pormestari Jan Vapaavuori kirjoittaa .
Talkoovoimin toteutettuja näytelmiä on esitetty Ylihärmässä jo vuosikymmenen ajan.
Olennainen turvallisuustekijä ajaessa on näkö, mutta ei riitä, että kuljettaja näkee tarkasti kauas. Autoilijalta vaaditaan pimeällä erityistä tarkkuutta. Katseen kohteen etäisyydet vaihtelevat autolla ajettaessa yllättävänkin paljon.
Lääkevirastoa tavoitteli yhteensä 16 kaupunkia, eikä Helsinki ollut ennakkosuosikki. Maanantaina ratkeaa myös pankkiviraston kohtalo.
Lauri Markkasen heitot uppoavat vaikeammistakin paikoista.
Vainottua rohingya-kansaa yritetään Soinin mukaan auttaa luomalla suurta diplomaattista painetta.
Teuvo Teräväisen hirmuvire on noteerattu myös NHL:ssä liigan osalta. Suomalaishyökkääjä valittiin NHL:n viikon ykköstähdeksi. Teräväinen mätti neljään peliin tehot 5+5=10. Etenkin Dallasia vastaan hyökkääjä oli ilmiliekeissä, kun hän nakutti tehot 3+1. Kyseeessä oli Teräväisen NHL-uran ensimmäinen hattutemppu. Viikon kakkostähdeksi valittiin Toronton maalivahti Frederik Andersen, joka torjui kanadalaisseuran maalilla kahdessa ottelussa kaksi nollapeliä. Kiekon tielle tanskalainen ehti noissa otteluissa peräti 75 kertaa.
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne hiiltyi kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiaisen puheista koskien työttömiä. Kokoomuksen kansanedustaja, ekonomisti Juhana Vartiainen pohtii lauantaina Helsingin Sanomien haastattelussa Suomen talouskasvun rajoitteita. Suomea vaivaa samaan aikaan sekä työvoimapula että työttömyys, tällä hetkellä yli 270 000 työtöntä työnhakijaa. Vartiainen arvioi, että Suomessa on noin seitsemän prosentin rakenteellinen työttömyys. Se, että nämä ihmiset työllistyvät kovin heikosti... Читать дальше...
Mikael Gabriel kertoo tavanneensa tänään Nelosen pomon. Mikael Gabriel kertoi viime viikolla, miten joutui Nelosen boikottiin, kun hän valitsikin MTV3:n The X Factor -ohjelman eikä Nelosen The Voice of Finlandia. Gabrielia kismitti, miten Nelosen radioiden johtaja Mikko Koivusipilä väitti, ettei kyseessä ole boikotti vaan Mikael Gabrielin musiikki ei enää kiinnosta kuuntelijoita. Mikael Gabriel kertoo nyt sosiaalisessa mediassa istuneensa tänään saman pöydän ääreen Nelonen median radioiden johtajan kanssa.
Kotimaa
Alkoholilain kokonaisuudistus
Olutliitto on alkoholilaista kokoomuksen linjoilla ja vastustaa veronkorotusta ilman prosenttirajan nostoa. Uusi Suomi kertoi tänään, ettei kokoomus suostu alkoholiveron korottamiseen, jos ruokakaupassa myytävien alkoholijuomien prosenttiraja ei nouse 5,5 prosenttiin.