Tragedia tapahtui Sidi Boulaalamin kaupungissa sunnuntaina. Ainakin 15 ihmistä on kuollut ja viisi loukkaantunut, kun ruoka-apua jaettiin torilla Marokon lounaisosassa sunnuntaina, kertoi maan sisäministeriö. Tilanteessa oli syntynyt kaaos ja ihmiset olivat tallautuneet kuoliaiksi.
Sairaalalähteet kertoivat uutistoimisto Reutersille, että kuolonuhreja olisi 18. Sairaalan mukaan valtaosa kuolleista on naisia.