Lauantain vetovihje uskoo Aitor Karankan vihdoin onnistuvan Hullia vastaan myös vastustajan maalimäärien pienentämisessä - oman joukkueensa nollaamisen sijaan. Karankan alku Nottinghamissa ei ole ollut odotusten mukainen; miehen uskottiin laittavan etenkin joukkueen puolustuspelaamisen Warburtonin jäljiltä paremmin jengoille. Toistaiseksi on käynyt lähes päinvastoin; vastustajat latovat maaleja, ja Nottinghamin sarakkeessa loistavat nollukat.
Toki pitää huomioida, että kahdessa viime pelissään Nottingham on kohdannut kovavireiset Fulhamin ja Prestonin. Nyt vastaan tuleva, loukkaantumisista kärsivä Hull ei ole tällä hetkellä samaa kaliiperia edellisten kanssa.