Kansallisteatterissa vierailevassa neljän tähden uutuusnäytelmässä yksinkertainen kääpiökansa keksii vahingossa tieteen.
SaiPa on hankkinut takalinjoilleen Sportissa kiekkoilleen Robin Salon. Puolustaja solmi lappeenrantalaisten kanssa kahden vuoden sopimuksen. Vasta 19-vuotias puolustaja on ikäluokkansa lahjakkaimpia suomalaispakkeja. New York Islanders varasi Salon viime kesänä toisella kierroksella numerolla 46. Tällä kaudella Salo pelasi Sportissa 43 peliä tehoilla 0+5. Sesonki oli pisteiden valossa iso pettymys, sillä viime kaudella nuorukainen tehtaili 16 pistettä.
Alkoholin kohtuukäyttö ei ehkä olekaan niin turvallista kuin on uskottu. Brittitutkimuksen mukaan yksikin alkoholiannos päivässä voi lyhentää elinikää puolella vuodella. Tutkijoiden mukaan tämä kumoaa ajatuksen siitä, että edes kohtuukäyttö olisi meille turvallista. Cambridgen yliopiston tutkimuksessa laskettiin, kuinka paljon ihminen menettää elinvuosia, jos hän käyttää alkoholia samalla tavalla koko elämänsä 40 ikävuodesta eteenpäin.
Video kertoo, miten parin työnjako vaikuttaa seksielämään. Nimimerkki Korttitalonpoika kertoi eilen Helsingin Sanomiin kirjoittamassaan mielipidekirjoituksessa, kuinka hän on kahden pienen lapsen isänä tehnyt kaksi ja puoli vuotta töitä putkeen, jotta vaimo saisi olla lasten kanssa kotona. Kysyimme teiltä lukijoilta vastaavia kokemuksia ja sitä, miten olette järjestäneet vastuut ja työnjaon parisuhteessa. Näin te vastasitte. "Siirryin lattialle, vaimo oli katkera"
Liitto on viime viikolla julistanut lakon, joka alkaa torstaina 19. huhtikuuta seitsemässä betoniyrityksessä ja niiden tytäryhtiöissä.
Esikoistaan odottava laulaja on joutunut tarkkailemaan ruokavaliotaan koko raskauden ajan. Laulaja Hanna Pakarinen, 36, odottaa esikoistaan. Tuoreella hän paljastaa, että odotus ei ole sujunut täysin ilman ongelmia. Hänellä todettiin viikolla 13 eli melko alussa raskautta raskausajan diabetes. Suuri osa odottajista testataan raskausajan diabeteksen varalta, ja varsinkin ne, joilla on hieman enemmän ikää, ylipainoa tai diabetesta suvussa.
Kotimaa
Sosiaaliturva
Suurin oppositiopuolue SDP katsoo, että sosiaaliturvajärjestelmän tulee vastaisuudessakin edellyttää syytä tukien maksamiselle. SDP:n perjantaina julkaisemassa sosiaaliturvauudistuksessa ei siis ole kyse perustulosta, vaikka esityksessä puhutaankin yleis- ja takuuturvasta.
Ensimmäinen lakkopäivä on torstaina 19. huhtikuuta.
Perheen ja urheilun yhdistäminen on Korpivaaran mielestä mahdollista, joskin se vaatii vahvan tukiverkoston.
Maalaus menee saman tien huutokaupattavaksi, jotta oikeat omistajat voivat palauttaa vakuutusyhtiön maksamat korvaukset.
American Chopper -meemin muunnelmat ovat kuin lyhyitä sokraattisia dialogeja. Kyllä, sokraattisia dialogeja.
”Kansainvälisiä rooleja tulee jos on tullakseen, mutta mikään itseisarvo ne eivät ole”, elokuvassa toista pääroolia esittävä Eero Milonoff sanoo.
Lukiolaiset kokevat monikulttuurisuuden myönteiseksi asiaksi ammattiin opiskelevia useammin.
Sara Forsberg kertoo somessa lihoneensa yli 22 kiloa ja aloittaneensa elämäntapamuutoksen. Fanit tukevat projektia. Iltalehti haastatteli Sara Forsbergia viime vuonna järjestetyssä Radio Gaalassa. Sara Forsberg kertoi perjantaina Youtube-kanavallaan julkaisemallaan videolla lihoneensa vuoden 2015 jälkeen reilut 22 kiloa. Vuonna 2105 Forsberg treenasi silloisen levy-yhtiön palkkaaman personal trainerin kanssa ja teki vartalolleen melkoisen kiinteytymisen. Sittemmin kilot tulivat takaisin. Forsbergin... Читать дальше...
Lukio-opiskelijan tulisi opinnoissaan saada valita katsomusaineekseen joko uskonto tai elämänkatsomustieto niin kuin hän voi valita muutkin kurssit. Nyt evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvalla ei ole oikeutta opiskella elämänkatsomustietoa. Lapsiasiavaltuutettu totesi kertomuksessaan eduskunnalle 2018, että tällainen sääntely on ”yhdenvertaisuutta loukkaavaa ja lapsen oikeuksien sopimuksen 2. artiklan vastainen”. Tilanne on mahdollista korjata vireillä olevassa lukiolain uudistuksessa. Myös yhdenvertaisuusvaltuutetun... Читать дальше...
Kun sä kuulet kuovin äänen, älä mene järveen jäälle. Näin todetaan vanhassa sanonnassa. Kuoveja tepastelee eteläisen Suomen pelloilla, ja Syke varoittaakin heikoista jäistä.
Rehtorin tehtävästä kilpailevat nyt rehtori Liisa Laakso ja professorit Jorma Niemelä ja Outi Vaarala.
Rajavartiolaitoksen mukaan matkustajille ei aiheutunut vaaraa tilanteen vuoksi.
Kirjailija ja professori Anders Olsson ottaa hoitaakseen Nobelin kirjallisuuspalkinnon myöntävän Ruotsin akatemian johtopestin ainakin toistaiseksi. Akatemian ensimmäinen naisjohtaja Sara Danius ilmoitti torstaina eroavansa akatemiasta instituutiota kuohuttaneen seksiskandaalin ja korruptioepäilyjen takia. - Akatemian toive on, että jätän tehtäväni. Olisin halunnut jatkaa, mutta elämässä on muutakin tehtävää, Danius sanoi.
Video kertoo, miten parin työnjako vaikuttaa seksielämään. Nimimerkki Korttitalonpoika kertoi eilen Helsingin Sanomiin kirjoittamassaan mielipidekirjoituksessa, kuinka hän on kahden pienen lapsen isänä tehnyt kaksi ja puoli vuotta töitä putkeen, jotta vaimo saisi olla lasten kanssa kotona. Kysyimme teiltä lukijoilta vastaavia kokemuksia ja sitä, miten olette järjestäneet vastuut ja työnjaon parisuhteessa. Näin te vastasitte. "Siirryin lattialle, vaimo oli katkera"
Chicagossa järjestetään Bullsin kannalta erittäin tärkeä arvonta toukokuussa. Kun Bullsin kausi on paketissa, Chicagossa kaikki katseet ovat jo kääntyneet päivämäärään 15. toukokuuta. Silloin kaupungissa järjestetään koko kauden fanien odottama NBA draft lottery eli varaustilaisuuden vuoronumeroiden arvonta. Varsinainen varaustilaisuus on Suomen aikaa varhain juhannusaattona New Yorkissa.
Algoritmit saavat ohjeensa ihmisiltä ja oppivat viljelemään rasismia ja naisvihaa. Tekoälyn perustana toimivat älykkäät algoritmit ohjaavat elämäämme. Väljästi määriteltyinä algoritmi on joukko ohjeita, jotka ohjaavat tietyn tehtävän suorittamista. Älykkäiksi algoritmit tekee niiden kyky kehittää itseään. Tekoälyksi kutsutaan konetta tai ohjelmaa, joka yrittää matkia ihmiselle tyypillisiä älykkyyttä vaativia toimintoja. Älykkäät algoritmit siis ohjaavat sitä, mitä google […]
Kroatialainen Niko Kovac korvaa kauden päätyttyä Jupp Heynckesin Bayern Münchenin peräsimessä. Bayern München tiedotti asiasta käytännössä samaan aikaan kun joukkue arvottiin Mestarien liigassa Real Madridia vastaan. Urheilutoimenjohtaja Hasan Samihalidzicilla oli varmasti miellyttävä työ, koska hän sai ilmoittaa valinnan osuneen entiseen joukkuetoveriinsa Niko Kovaciin. - Olemme todella tyytyväisiä, että saimme Niko Kovacin Bayernin uudeksi päävalmentajaksi. Niko oli pelaaja Bayernissa, ja hän... Читать дальше...
Kotimaa
”Tuo kommentti kertoo, ettei ymmärrä yhtään mitään työelämästä, työlainsäädännöstä ja siitä, mikä tilanne nyt on.”
Näin tuhahtaa oppositiopuolue SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne pääministeri Juha Sipilän (kesk.) näkemyksille irtisanomiskriteerien muuttamisesta.
Helsinki Beer Festival juhlii 20-vuotiasta taivaltaan sukeltamalla slovenialaisiin erikoisoluisiin.