Putoaminen tapahtui kolmelta iltapäivällä keskiviikkona. Suomalainen 33-vuotias mies on loukkaantunut vakavasti pudottuaan hotellinsa neljännestä kerroksesta maahan. Turma tapahtui kolmelta keskiviikkoiltapäivänä. Asiasta kertoo thaimaalaismedia. Miehelle annettiin paikan päällä ensiapua, jonka jälkeen hänet kiidätettiin sairaalaan. Lehtitietojen mukaan mies oli saanut päävamman ja lukuisia ruhjeita.
Kiinalaiset ovat tunnetusti kovia Kimi Räikkösen faneja. Ferrarin suomalaistähti on tuttuun tapaan ollut Shanghain osakilpailun alla melkoisessa pyörityksessä. Räikkönen pääsi vieraaksi myös paikalliseen ohjelmaan, joka striimattiin sosiaalisen median Weibo-palvelussa. Weibo on Kiinan vastine Facebookille ja Twitterille. Ohjelman juontaja opetti Räikköselle simppelin tavan sanoa mandariinikiinaksi "minä rakastan sinua". Meikäläisittäin kirjoitettuna lausahdus kuuluu suurin piirtein "wo ai ni". Sen... Читать дальше...
Osakkeiden halpeneminen johtunee siitä, että sijoittajat pelkäävät Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteiden huonontuvan entisestään presidentti Trumpin ilmoittaman ohjausiskun takia.
Portugali ja Suomi ovat pitkään sorvanneet maiden välistä verosopimusta, mutta Portugalin parlamentti on viipyillyt hyväksymisen kanssa. Valtioneuvoston yleisistunto käsittelee , antaako hallitus esityksen tulon ja omaisuuden kaksinkertaisen verotuksen estämiseksi Portugalin kanssa. Asiasta kertoi ensimmäisenä STT. Käsittelyssä on kyse verosopimuksesta, jota Suomi ja Portugali ovat valmistaneet pitkään. Portugali on tarjonnut ulkomailta muuttaville ihmisille avokätistä verotusta, minkä johdosta... Читать дальше...
Terhi Kokkonen kertoi tiistaisessa Vain elämää -lehdistötilaisuudessa, että hänelle koskaan kerrottu potkujen syytä. Vastaava tuottaja ei kiistä Kokkosen väitettä. Videolla kohdassa 4:49 Terhi Kokkonen kertoo, ettei hänen potkujaan perusteltu millään tavalla. Tiistaina Vain elämää -lehdistötilaisuudessa Terhi Kokkonen paljasti Iltalehdelle lisää potkujensa taustoista.
”Sokeri ei ole myrkky, mutta sen saantiin kannattaa kiinnittää huomiota”, sanoo Sydänliiton ravitsemusasiantuntija Anna Kara. Katso jutusta suositukset sille, kuinka paljon eri elintarvikkeissa tulisi korkeintaan olla sokeria.
Voimatreeni lisää lihasten autofagosomeja, jotka siivoavat solujen kuona-aineita, selvisi suomalais-norjalaisessa tutkimuksessa.
Saarikko kirjoittaa Alueuudistuksen blogissa, että sote-uudistuksen tietoturvakysymykset on otettu huomioon, joten kenenkään ”pisteytysmäärän” ei pitäisi päästä yleiseen tietoon. Sote-uudistukseen liittyvä kapitaatiokorvausmalli on herättänyt laajaa julkista keskustelua. Korvausmallin mukaan jokainen suomalainen arvioidaan sen mukaan, miten paljon hän todennäköisesti rasittaa terveydenhuoltoa. Pisteytykset vaikuttavat siihen, kuinka paljon palveluntarjoaja eli terveysyritys tai maakunnan sote-keskus saa korvauksia yksilöstä. Читать дальше...
Sote-keskus ei saisi tietoonsa, mikä korvaus kustakin yksittäisestä asiakkaasta tulee, vaan tiedot olisivat anonyymisti ryhmiteltyjä.
Kotimaa
Työttömyysturvan aktiivimalli
Hallitus yrittää kehysriihessään keksiä, voisiko aktiivimallia vielä jotenkin muuttaa.
Se on varsin ymmärrettävää. Etenkin kun eduskuntavaalit järjestetään ensi vuonna ja aktiivimalli on juuri leikkaamassa 93 342 äänestäjältä Kelan maksamia työttömyystukia ja 140 944 suomalaista allekirjoitti kansalaisaloitteen sen kumoamiseksi.
Vihreiden oppositiopolitiikka kärsii puheenjohtajaongelmasta. Vihreiden kannatuksen nousu puheenjohtaja Ville Niinistön kaudella oli ilmiömäinen. Niinistön hyvä asioiden hallinta ja väillä jopa turhankin ärhäkkä esiintyminen antoivat vihreille runsaasti julkisuutta politiikan areenoilla. Vihreät hallitsivat opposition ilmatilaa kun Antti Rinne ei aina saanut oikein "konetta käyntiin". Nyt osat ovat vaihtuneet ja SDP on taas opposition johtava voima. Touko Aaltoon asetettiin vihreissä paljon toiveita. Читать дальше...
Poliisin mukaan epäilty on vastannut kysymyksiin avoimesti.
Ravintola Kaisaniemessä järjestettiin sunnuntaina Awakening-niminen tapahtuma.
Turvapaikanhakijat Välimeren maissa 2016 / 2017 / 1–3/2018 Espanja 14094 / 28349/ 5000, yleisimmät lähtömaat Marokko, Algeria ja Guinea Italia 181436 / 119369 / 6295, yleisimmät lähtömaat Nigeria, Guinea ja Norsunluurannikko Kreikka 173450 / 29718 / 5318, yleisimmät lähtömaat Syyria, Irak ja Afganistan Erityisen haavoittuvaisia ovat ilman huoltajaa Välimeren ylittävät lapset. Välimeren ylitti viime vuonna […]
Venäläislehti Sport-Ekspressin tietojen mukaan maalivahti Mikko Koskinen jättää KHL-jätti SKA:n ja siirtyy NHL-kaukaloihin. Lehden mukaan Koskinen on tehnyt alustavan sopimuksen siirrosta New York Islandersiin. Koskinen ehti pelata Islandersin organisaatiossa jo vuosina 2009-11, mutta tuolloin kaksimetrinen molari pelasi NHL:n puolella kaikkiaan vain neljä ottelua. Koskinen, 29, on pelannut KHL:n rikkaimmassa seurassa SKA:ssa kaudesta 2014-15 alkaen. Suomalainen on juhlinut KHL-mestaruutta kahdesti.
Alahuoneen puhemies liittyi kasvavan republikaanijoukon jatkoksi. USA:n parlamentin alahuoneen puhemies Paul Ryan ei aio pyrkiä enää jatkokaudelle. Asian paljasti uutissivusto Axios ja asian on sen jälkeen vahvistanut ainakin The Atlantic. Ryan aikoo ilmoittaa asiasta omalle henkilöstölleen tänä aamuna, minkä jälkeen tieto julkistetaan. Ryan, 48, on mahdollisesti koko kongressin vaikutusvaltaisin republikaanipoliitikko. Hän oli vuonna 2012 Mitt Romneyn varapresidenttiehdokas.
Keskiviikkona Mark Zuckerbergiä kuulee edustajainhuoneen energia- ja kauppavaliokunta.
Hallituspuolueiden johtajat esittelivät kehysriihen neuvottelujen etenemistä eduskuntaryhmille keskiviikkona iltapäivällä. Kokoomuksen ryhmänjohtajan mukaan puolue saa läpi vuosia tavoittelemiaan asioita.
Marjut Ollila on sormiruokailun väsymätön valistaja, joka jakaa tietoa saarnaamatta. Marjut Ollilan esikoinen söi vauvana sitä mitä melkein kaikki vauvat vielä lähes kymmenen vuotta sitten söivät: soseita ja puuroja lusikoituna enemmän tai vähemmän avonaisena odottavaan suuhun. Toisen lapsen siirtyessä maitoruokinnasta kiinteiden pariin tilanne oli eri - tytär ei ollutkaan innostunut lusikkasirkuksesta. Vastahakoinenkin suu on kuitenkin ravittava jollain sen jälkeen, kun pelkkä maito ei enää yksinomaan... Читать дальше...
Helposti venyville ihmisille ei kannata olla kateellinen, sanoo fysioterapeutti Arto Kojo. Yliliikkuvat nivelet ovat nimittäin yllättävän yleinen vaiva.
Helposti venyville ihmisille ei kannata olla kateellinen, sanoo fysioterapeutti Arto Kojo. Yliliikkuvat nivelet ovat nimittäin yllättävän yleinen vaiva.
Luonnonmarjojen ja -sienten poiminnasta saatu kokonaistulo aleni reilulla kolmanneksella noin 13,3 miljoonaan euroon.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Kuka saa päättää työajan joustoista? Työoikeusjuristien mukaan tämä työaikalakiriita voisi ratketa helposti yt-lain periaatteita soveltamalla, mutta nokkapokka estää sen, kirjoittaa analyysissään HS:n politiikan toimittaja Juha-Pekka Raeste.