On tärkeää kysyä, mitä olemme tekemässä, miksi ja kenen vuoksi. Työtä syntyy ihmisten tarpeista ja ongelmista, joihin tarvitaan ratkaisuja. Koska ihmisten ongelmat ja tarpeet ovat ehtymättömiä, työ on sitkeänä pysyvä ilmiö yhteiskunnassa, eikä se muutu digitalisaation tai robotisaation vuoksi. Tämä on aivotutkijoiden Minna Huotilaisen (s.1968) ja Katri Saarikiven (s.1983) tuoreen teoksen Aivot työssä lähtökohta. Teoksessa […]
Kyse on alumiini- ja terästullien vastatoimesta. Trump on jo aiemmin kertonut valmistelevansa kymmenien miljardien edestä lisää Kiinaa koskevia tuontitulleja aloille, joilla Kiina on Yhdysvaltojen mielestä kilpaillut epäreilusti.
Toto4, Jyväskylä 2.4. klo 18. Toto4-1: 1,10
Suomi voisi ottaa oppia Islannilta politiikan nopeudessa ja hevosmatkailussa, sanoo Satu Rämö.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden mukaan yrityksen johto syyllistyi työturvallisuuden laiminlyöntiin. Uudellamaalla sijaitsevan metallialan yrityksen työntekijällä vaurioituvat sormenpäät konetoimisen leikkurin kanssa. Tapaus sattui Vihdissä keväällä 2015. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut tuoreella ratkaisullaan yrityksen johtoon kuuluvat kolme henkilöä sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamisesta.
Aku Hirviniemi aloittaa tänään uuden Kupla-sarjan panelistina. Aku Hirviniemi ja Pirkka-Pekka Petelius ovat jo vanhoja tuttuja. Molemmat nähtiin Tuntemattomassa sotilaassa - ja elokuvan kutsuvierasensi-illan punaisella matolla. Pisteliäs ja hauska. Näillä sanoilla kuvaillaan uutta kotimaista viihdeshow'ta, joka alkaa tänään.
Hyvinkään ammuskelussa haavoittunut Heidi Foxell pitää käsittämättömänä, että häntä ja useita muita tulittanut Eero Hiltunen tulee istumaan todennäköisesti pienen osan elinkautisesta tuomiostaan. Videolla Heidi Foxell kertoo saamastaan verenmyrkytyksestä. Hyvinkään kohtalokkaasta ampumatilanteesta tulee kuluneeksi toukokuussa kuusi vuotta. 18-vuotias Eero Hiltunen alkoi tuolloin tulittaa katolta ravintolan edustalla olleita ihmisiä hirvikiväärillä. Hänet tuomittiin elinkautiseen vankeuteen kahdesta murhasta... Читать дальше...
Lauri Markkanen oli Chicago Bullsin paras pistemies, kun joukkue nappasi toisen perättäisen voittonsa. Markkanen pussitti yhteensä 23 pistettä, kun Bulls jyräsi Washington Wizardsin pistein 113-94 sunnuntaina Chicagossa. Suomalaislaiturin pisteistä 15 tuli kaaren takaa eli kolmen pisteen heitoilla, joita Bulls-pelurit upottivat muutenkin urakalla - yhteensä 18 kappaletta.
Maata lähestyvää avaruusromua seurataan aina teleskoopeilla ja tutkajärjestelmillä.
Maata lähestyvää avaruusromua seurataan aina teleskoopeilla ja tutkajärjestelmillä.
Skoda Karoq on löytänyt nopeasti paikkansa yhtenä kompaktin katumaasturiluokan kiinnostavimmista uusista autoista. Karoq ei hae paikkaansa tajuntaa räjäyttävillä muodoilla, vaan kokonaisuuden tasapainolla. Skoda on muotoiltu järkevästi tilojen käyttömukavuutta silmällä pitäen, mutta kyllä silmä kestää sitä muutenkin katsella. Muoto on tehty miellyttämään isoa ostajakuntaa laidasta laitaan.
Lammas, kananmunat ja suklaa sopivat monenlaisiin ruokiin.
Baltiasta saapunut lumimyräkkä hankaloittaa pääsiäisen paluuliikennettä koko Suomessa iltaan asti. Tiistaina sää on jo kirkastumassa.
Helsingin Villasukkatehtaassa uutiset kuunnellaan putkiradioista ja puhelut hoidetaan ikivanhoilla pöytäpuhelimilla. Aidot 1940- ja 1950-luvun neulomakoneetkin toimivat yhä moitteettomasti. Heti haastattelun aluksi Jukka-Pekka Kumpulainen pyytää, että häntä tituleerataan toimitusjohtajan sijasta patruunaksi. Se ei ole mahtailua, vaan osittain vitsi ja eritoten sitä, että Kumpulainen on mieltynyt kaikkeen vanhaan ja vanhahtavaan. Patruuna Kumpulaisen perustama ja johtama Helsingin Villasukkatehdas... Читать дальше...
Eeli Tolvanen pelasi toisen NHL-ottelunsa viime yönä Tampa Bay Lightningia vastaan. Nashville Predators vei kärkiottelun maalein 4-1 ja kasvatti johtoaan koko NHL:n ykkösjoukkueena. Voiton avain oli Pekka Rinnettä tuurannut suomalaisvahti Juuse Saros, joka torjui 29 kertaa ja nappasi kruunusksi vielä syöttöpisteen Filip Forsbergin maaliin. Runsaat 11 minuuttia elämänsä toisessa NHL-ottelussa pelannut Eeli Tolvanen ei saanut vielä pisteitä saati laukauksia maalia kohti aikaiseksi. 18-vuotias suomalaislaituri sai ylivoimalla jääaikaa minuutin.
The Guardianin toimittaja Mark Galeotti kirjoittaa, kuinka Venäjällä järjestäytynyt rikollisuus otti vallan. Venäläinen liivijengi tukee Putinia. Video: CNN 1990-luvun Venäjä tunnetaan roistojen kulta-aikana. Tosin tuolloin katujen gangsterismista siirryttiin varkaiden valtaan valtion rakenteissa. Roistojoukkojen väliset sodat loppuivat, Venäjän talous tasaantui ja huolimatta Krimin miehityksen jälkeisistä pakotteista Moskova on kuin mikä hyvänsä eurooppalainen pääkaupunki, koristautunut globalisaation ikoneilla kuten Starbucksilla.
Itäsuomalainen Raskaspari Oy huoltaa koneita viiden maakunnan alueella.
Maata lähestyvää avaruusromua seurataan aina teleskoopeilla ja tutkajärjestelmillä.
Kyseessä on vastatoimi alumiinin ja teräksen suojatulleille, jotka Trump on asettanut. Kiina ilmoittaa asettavansa tuontitullit 128 tuotteelle Yhdysvalloista. Listalla on ainakin hedelmiä ja sianlihaa. Laskelmien mukaan Kiina kerää lisätulleja noin kolmen miljardin dollarin arvosta.
Tiistaina sateet liikkuvat koilliseen ja pohjoiseen. Forecan ennuste maanantaille ja tiistaille. Maanantaina luvassa on sankkaa lumipyryä ja nollakeliä maan länsi-, etelä- ja itäosiin.
Syyrian sodassa on Hämeen-Anttilan mukaan niin monta liittolaissuhdetta ja osapuolta, että niskan päälle pääsevää osapuolta on vaikea nähdä.
Tiangong-1 on pääosin tuhoutunut. Katso Tiangong-1:n laukaisu avaruuteen sekä miltä sen sisätiloissa näytti käytön aikana. Video: CCTV 2018 Kiinan käytöstä poistettu avaruuslaboratorio on pudonnut Maan ilmakehään ja pääosin tuhoutunut.
Tiangong-1 on pääosin tuhoutunut. Kiinan käytöstä poistettu avaruuslaboratorio on pudonnut Maan ilmakehään ja pääosin tuhoutunut. Noin kello neljä aamuyöllä Suomen aikaa tulleen tiedon mukaan rakennelma syöksyi kiertoradaltaan ilmakehään tarkemmin määrittelemättömällä alueella eteläisen Tyynenmeren yllä.
Uutistoimisto Reutersin mukaan Trump olisi kuitenkin avoin keskustelemaan demokraattien kanssa ohjelmasta, jos pöydälle nostetaan myös Meksikon rajamuurin rahoitus. Näin Trump on kommentoinut DACA-ohjelmaa. CNN-kooste. DACA (Deferred Action for Childhood Arrivals) -ohjelman käynnisti Trumpin edeltäjä, presidentti Barack Obama.